Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Tämän kaverin tekemät taideteokset näkyvät vain sateella

Kukapa ei olisi valittanut siitä kuinka kylmää, harmaata ja etenkin sateista Suomessa on? Tottahan toki, Suomen ilmasto ei ole kovin houkutteleva jos sitä verrataan aurinkoisiin lomakohteisiin tai muihin lämpimiin paikkoihin. Totuus on kuitenkin se, että ei meillä loppujen lopuksi sada erityisen paljoa. Wikipedian mukaan Helsingissä sataa keskimäärin noin 650 milliä vuodessa, kun taas esimerkiksi Montrealissa, Genevessä ja Espanjan Bilbaossakin sataa yli 1000 milliä. Uuden-Seelannin suurimmassa kaupungissa Aucklandissa sataa yli 1200 milliä vuodessa ja esimerkiksi Tokiossa 1500 milliä.

Yhdysvaltain Seattlekin kuuluu melko sateisiin kaupunkeihin yli 1000 millin vuotuisella sademäärällään. Niinpä eräs kekseliäs mies päätti tehdä jotakin piristääkseen kaupungin asukkaiden mielialaa kun taivaalta tulee vettä. Peregrine Church kutsuu teoksiaan nimellä ”Rainworks”. Vettähylkivällä spraymaalilla katuun maalattavat teokset ovat nähtävillä vain silloin kun sataa ja maa on märkää. Hän sai idean nähtyään netissä videon jolla vettähylkivillä aineilla käsiteltyjä vaatteita yritettiin turhaan liata ja kastella esimerkiksi punaviinillä. Hän innostui näkemästään ja alkoi pohtia mitä hän itse voisi luoda samankaltaisilla aineilla. Hän kuitenkin korostaa, että kyse on luontoystävällisistä aineista, eikä vahvoista kemikaaleista. 

© YouTube

Peregrine on mm. maalannut bussipysäkille tekstin ”pysykää kuivina” sadepisaroilla höystettynä. Erääseen paikkaan hän maalasi viestin ”päivän sää: sadetta”. Yhteensä hän on tehnyt kymmeniä maalauksia eri puolille kaupunkia.

Katso video alempaa. 

Kiva idea! Jaa tämä juttu Facebookissa jos olet samaa mieltä!

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa.

 
 

Lue lisää aiheesta...