Tällä koiralla on elintärkeä tehtävä maanjäristyksen jälkeen – katso miksi siitä otettu kuva leviää verkossa

Kuva: Twitter

Frida on elämänsä aikana pelastanut yhteensä 53 henkilöä, Metro kirjoittaa

Frida varustetaan erikoiskengillä, suojalaseilla ja valjailla, jonka jälkeen koira alkaa etsiä ihmisiä. Frida on tähänastisen tiedon mukaan löytänyt 40 ruumista ja 12 ihmistä, jotka selvisivät, Noticias Caracol kirjoittaa. 

Kuva: Twitter.

Fridan tarina on viime päivien aikana levinnyt ympäri maailmaa – koiran rohkeus ja hyväsydämisyys on liikuttanut sekä meksikolaisia, että ulkomaalaisia.  

Kuva: Twitter

Fridan lasit suojaavat sitä pölyltä, savulta tai muilta vaarallisilta aineilta. 

Erikoissukat suojaavat koiran tassuja ja valjailla koiraa voidaan laskea ja nostaa paikoista toiseen. 

Frida on työskennellyt 2-vuotiaasta lähtien, se on ollut pelastamassa ihmisiä muun muassa Hondurasissa, Ecuadorissa ja Haitissa. 

Olen niin vaikuttunut Fridan tekemästä työstä. Koira ansaitsee kaikki kultamitalit, joita se on saanut!! 

JAA TÄMÄ. 

Exit mobile version