Taideasiantuntija sai käsiinsä 399 vuotta vanhan taulun – pinnan raapaisu paljasti salaisuuden

Tämä taulu on nimeltään ”Woman in Red”, eli nainen punaisessa asussa. Emme tiedä hänestä paljoa enempää kuin sen, että hän oli 39-vuotias kun taulu maalattiin 399 vuotta sitten vuonna 1618.

Noin 200 vuotta myöhemmin 1900-luvulla joku maalasi taulun päälle paksun suojakerroksen pelastaakseen sen kellastumiselta sekä kulumiselta. Sen jälkeen tämä kaunis taideteos on kuitenkin valitettavasti kellastunut ja menettänyt osan väriloistostaan.

Philip Mould/Twitter

Vähän aikaa sitten Philip Mold otti tehtäväkseen poistaa kaiken taulun pinnalle kerääntyneen lian.

Tällä tavoin taideteoksen todellinen väriloisto voisi viimein hurmata yleisöä, kuten vuosisatoja aiemmin. Twitter-tilillään Philip tarjosi kaikille seuraajilleen mahdollisuuden nähdä, kuinka prosessi eteni.

Philip Mould/Twitter

”Loimme sekoituksen geeliä sekä puhdistusainetta poistaaksemme taulun pinnalla olleen suojakerroksen ja välttääksemme vahingoittamasta itse maalauksen värejä”, Mold sanoi The Telegraphille.

Työ vaati laajamittaisia testejä aineiden välillä, ennen kuin oikea koostumus joka tehosi likaan löydettiin.

Philip Mould/Twitter

Joskus vanhojen taideteosten restaurointiyritykset voivat epäonnistua täydellisesti.

Mutta Philip näytti kaikille uskomattoman osaamisensa ja ammattitaitonsa paljastaessaan vuosisatojen lian alta taulun alkuperäisen väriloiston.

Philip Mould/Twitter

Tässä kuvassa olevan naisen mekon yksityiskohdat ovat tulleet esiin ensimmäistä kertaa vuosisatoihin.

Näyttää hieman erilaiselta, kuin se kellastunut taulu, jonka kanssa Philip aloitti työnsä!

Philip Mould/Twitter

Philip ei ole vielä valmis koko teoksen kanssa, mutta ero on jo nyt nähtävissä ja se on huomattava.

Miten uskomatonta työtä – ja millainen upea taideteos kauniine väreineen tämän likakerroksen alla piilottelikaan!

Philip Mould/Twitter

Katso myös tämä video, jolla voimme nähdä saman prosessin tapahtuvan: 

https://www.youtube.com/watch?v=dAaMeuk1Xgs

Exit mobile version