Syöpäsairas äiti järkyttyi pikaruokaravintolan kohtelusta – naisen kirjoitus sai tuhannet ihmiset raivostumaan

Joskus toisen elämässä läsnä olevat ongelmat eivät näy päällepäin. Ne ovat ikään kuin näkymättömiä muille ihmisille.

Ketään ei saa mollata tai kiusata heidän ongelmiensa takia. Päinvastoin meidän on tarjottava mahdollisimman paljon tukea toiselle, jos he sitä pyytävät.

Valitettavasti kaikki eivät ole asiasta samaa mieltä.

 

Marissa Sowers käy läpi elämänsä rankinta vaihetta. Hänellä on kohdunkaulansyöpä.

Hän elää silti mahdollisimman tavallista arkea lapsensa ja kumppaninsa kanssa. Hän ei kuitenkaan tiennyt, että eräs aamu tulisi alkamaan kyynelien täyttämänä.

Posted by Marissa Sowers on Wednesday, June 26, 2019

Sowers ajoi eräänä aamuna McDonald’s-ravintolan autokaistalle tilatakseen aamiaista. Hän ei kuitenkaan tiennyt, että hänet tultaisiin asettamaan naurunalaiseksi. Nainen kertoo oman näkemyksensä tapahtuneesta Facebookissa:

”Teidän autokaistalla sijaitsevat ikkunat eivät ole äänieristettyjä”, Sowers kirjoitti Facebookiin.

Sowersin mukaan hän oli kuullut, kun yksi ravintolan työntekijöistä oli pilkannut hänen päähuiviansa ja sanonut, että hän oli näyttänyt tyhmältä se päässään.

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=2147617782198504&set=a.1384548641838759&type=3

”Minä en kietonut huiviani pään ympärille näyttääkseni joltain. Käytän sitä, koska ajoin pääni kaljuksi kemoterapian takia”, Sowers perustelee kirjoituksessaan.

Sowers päättää viestin muistuttaen eräästä tärkeästä asiasta – toisen kunniottamisesta ja siitä, että kaikkien meidän tulisi miettiä tarkkaan, mitä päästämme suustamme.

Kiitos, kun muistutit minua siitä, että minun on oltava varovainen sanojeni kanssa ja siitä, että en tuomitse ketään ulkonäön perusteella,” Sowers kirjoitti.

 

Posted by Marissa Sowers on Wednesday, June 26, 2019

 

Tämä ei ole lainkaan hyväksyttävää käytöstä työntekijältä! Hänen tulisi ehdottomasti pyytää anteeksi Marissalta. Oletko samaa mieltä kanssani?