Synnytys ei edennyt normaalisti – lääkäri kääntyi 12-vuotiaan puoleen ja pyysi apua

Kun Dede Carrawayn oli aika lähteä sairaalaan synnyttämään, oli itsestään selvää, että hänen 12-vuotias tyttärensä tulisi mukaan. Tytär Jacee ei itsekään halunnut jättää väliin tilaisuutta todistaa pikkuveljensä syntymää.

Mutta kesken synnytyksen lääkäri kysyi Jaceelta kysymyksen, johon äiti ja tytär eivät olleet lainkaan varautuneet.

Nyt kuvat tästä erittäin epätavallisesta synnytyksestä leviävät ympäri maailmaa.

Kun 12-vuotias Jacee saapui sairaalaan, oli hänen vaikea ymmärtää, mitä oli tapahtumassa. Lääkärit ja kätilöt ryntäsivät huoneeseen, ja tytär pelkäsi, että pikkuveljen syntymähetki jää häneltä väliin.

Silloin lääkäri pyysi yhtäkkiä häntä pukeutumaan suojavaatteisiin ja tulemaan hänen viereensä. Hän kysyi, haluaisiko Jacee auttaa pikkuveljensä maailmaan. Nuori tyttö ei ollut osannut odottaa mitään sellaista.

© Facebook/Nikki Smith

Mutta Jacee oli innoissaan, kiitti lääkäriä ja asettui istumaan tämän viereen. Seuraavat minuutit hän tulee muistamaan loppuelämänsä ajan.

”Minä autoin häntä syntymään. Vedin vauvan ulos. Ajattelin, että vau, olen leikkinyt lääkäriä ennenkin, mutta nyt oli tosi kyseessä. Olin todella hermostunut”, Jacee kuvailee.

© Facebook/Nikki Smith

Synnytys ei sujunut aivan ongelmitta. 

Puudutus ei toiminut niin kuin piti, ja Dedellä oli kovia kipuja. Mutta kun hän näki tyttärensä kasvot, oli kaikki helpompaa. 

© Facebook/Nikki Smith

Lopulta pikkuveli Cayson Carraway saapui maailmaan terveenä ja hyvinvoivana. 

Jacee on todella iloinen, että hän sai olla mukana auttamassa synnytyksessä, ja nyt tuntemattomat ihmiset ympäri maailmaa ylistävät hänen pelottomuuttaan.

Kuvat synnytyksestä ovat herättäneet myös raivoa. Joidenkin mielestä 12-vuotias oli liian nuori johonkin tällaiseen, ja he uskovat tämän traumatisoitumaan näkemästään ja kokemastaan.

Mutta tv-haastattelussa Jacee kuvailee tapahtunutta puhtaasti ilolla.

”Se oli paras hetki elämässäni”, hän sanoo Fox40-kanavalle.

Jacee on aiemmin haaveillut eläinlääkärin ammatista. Mutta autettuaan pikkuveljensä maailmaan hänen unelma-ammattinsa on vaihtunut kätilöksi.

© Facebook/Nikki Smith

Miten ihanaa, että kaikki meni hyvin! Uskon, että Jaceella ja hänen pikkuveljellä tulee olemaan erityisen vahva ja tunteikas side tapahtumien johdosta.

Jaa artikkeli Facebookissa, jos olet sitä mieltä, että Jacee on rohkea ja esimerkillinen isosisko.