Suomalaisäiti menehtyi järkyttävässä nokkakolarissa Liettuassa – kolme lasta lasta kiidätettiin teho-osastolle

Suomalainen perhe joutui maanantain ja tiistain välisenä yönä järkyttävään nokkakolariin Liettuassa, kertoo maan poliisi.

Perheen BMW-merkkinen auto törmäsi rekka-autoon rajussa onnettomuudessa, jossa molemmat etupenkillä olleet aikuiset menehtyivät.

Suomalainen perhe on joutunut maanantain ja tiistain välisenä yönä rajuun nokkakolariin Liettuassa lähellä Panevezysin kaupunkia.

Perheen BMW-merkkinen auto törmäsi nokkakolarissa rekkaan vilkkaasti liikennöidyllä tiealueella Liettuan pohjoisosassa.

Törmättyään vastaantulevaan rekka-autoon suomalaisperheen auto paiskautui vasten toista rekkaa. Järkyttävä onnettomuus vei välittömästi molempien etupenkillä istuneiden aikuisten henget.

Liettuan poliisin tiedotteen mukaan auto oli Suomen rekisterikilvissä. Menehtynyt mies oli syntynyt vuonna 1980 ja nainen vuonna 1986. Paikallisen poliisin mukaan menehtynyt nainen oli Suomen kansalainen ja kuljettajana toiminut mies taas turkkilainen.

Kuva: Liettuan poliisi

Autossa oli onnettomuushetkellä myös perheen kolme nuorta lasta, jotka loukkaantuivat ja ovat parhaillaan sairaalassa. Lasten tarkemmista vammoista ei ole tällä hetkellä tietoa.

Nuorin lapsista oli vasta 3-vuotias. Poliisin mukaan lasten syntymäajat ovat 2016, 2010 ja 2008.

Poliisi on käynnistänyt tutkinnan onnettomuuteen johtaneen syyn selvittämiseksi.

Järkyttävä tapaus. Lähetetään yhdessä voimia ja jaksamisia läheisille sekä omaisille surun keskellä.