”Se tapahtui minuutissa” – Äiti varoittaa muita vanhempia veden vaaroista menetettyään oman poikansa

Perheen rannalla ollessa on erittäin tärkeää, että lapsia pidetään silmälle heidän oleskellessaan vedessä. Ei väliä onko kyseessä uima-allas tai meri, jokaisen vanhemman olisi syytä pitää silmällä, että lapsi pysyy turvassa.

Kailey Holian yritti myös pitää nämä asiat mielessä kolme vuotta sitten. Hän oli poikansa Westonin kanssa uima-altaalla ja oli valmistautunut poikansa kanssa vedessä oloon: Weston oli ollut uimakoulussa vauvasta lähtien, Kailey piti silmällä häntä koko ajan ja tarpeen vaatiessa hän osasi elvytystoimenpiteet.

”Luulin, että olin kyllin lähellä kuullakseni, mikäli hänelle tulisi vaikeuksia. Niin lähellä, että voisin tuntea vesipisarat, mikäli hän kamppailisi vedessä ja roiskisi vettä. Mutta mikään näistä ei tapahtunut, koska hukkuminen tapahtuu äänettömästi. Se vei alle minuutin.”, Kailey kertoo tapahtuneesta Facebookissa.

Kuva: Facebook / Kailey Holian

Kailey kertoo, kuinka hän elvytti poikaansa ja sai hänet oksentamaan veden ulos. Ambulanssin saapuessa hänet piti intuboida, jonka tarkoitus on pitää hengitystiet avoimena. Toimenpiteen vuoksi Weston nukutettiin, mutta hän ei koskaan herännyt.

”Odotimme kolme päivää, että hän heräisi, ihmettä rukoillen. Olin valmis odottamaan lopun elämäni. Mutta hän oli menettänyt aivotoiminnan. Hän ei koskaan heräisi. Jokaisen äidin pahin painajainen oli nyt asia, joka oli käynyt minulle toteen.”, Kailey kertoo Facebook-päivityksessään.

Kaileyn tärkeä viesti kaikille vanhemmille

Kailey halua muistuttaa kaikkia vanhempia pitämään mielessä sen, mitä Westonille tapahtui.

”Haluan vain, että lupaat minulle sen, että kun seuraavan kerran menet lasten kanssa veden lähettyville, muistat Westonin.”, Kailey kertoo.

Kolme vuotta myöhemmin tapahtuneesta ja Kellyllä ei ole vastauksia siihen, mitä tarkalleen ottaen tapahtui. Hän kuitenkin kertoo tärkeän viestin kaikille vanhemmille:

” Hukkuminen on hiljaista. Älä odota loisketta tai avunpyyntöjä. Älä koskaan usko että olet ottanut kaiken huomioon. Etsi aina lisää tapoja pysytelläksesi valppaana.”, Kailey muistuttaa.

Miten traaginen tapaus! Meidän kaikkien tulisi kuunnella Kaileyn ohjeita ja toivottaa voimia hänelle!