Sankari rikkoo auton takaikkunan pelastaakseen kuumuudesta kärsivän koiran – sitten kiusallinen virhe paljastuu

Lämpötilojen ollessa korkealla koiria ei saisi missään nimessä jättää autoon.  Hellesäällä auton sisälämpötila muuttuu hetkessä tukalaksi paikaksi koiralle ja mikäli koiranomistaja ei huomaa tekemäänsä virhettä, sivullisten on oltava tarkkana ja tarvittaessa tartuttava toimiin.

Onneksi maailmassa on olemassa sankareita, jotka eivät epäröi vaan tarttuvat toimeen. Eräs henkilö joutui tositoimiin ja rikkomaan parkkipaikalla olleen auton ikkunan pelastaakseen koiran pinteestä. Kyseessä olikin varsin erikoinen karvainen kaveri.

Viimeaikoina lämpötilat ovat kivunneet korkealle Euroopassa. Englannissa esimerkiksi lämpötilat ovat olleet lähellä 40 astetta ja tämä on aiheuttanut myös näennäisiä vaaratilanteita.

Osoittautui pehmoleluksi

Eräs henkilö oli palaamassa autollensa ostoksilta ja huomasi, että hänen takaikkunansa oli rikottu. Hän kuvailee tapauksia Facebookissa:

”Palasin autolleni oltuani kaupassa 20 minuuttia. Sitten huomasin, että joku oli rikkonut yhden takaikkunan, koska hän oli luullut tyttäreni pehmolelua oikeaksi koiraksi, joka oli jätetty kuumaan autoon. Kuinka ihminen voi olla niin hölmö?”, auton omistaja kirjoittaa.

Auton ikkunan rikkonut henkilö ei tiettävästi tahallaan halunnut rikkoa toisen omaisuutta, vaan luuli tehneensä sankarillisen teon. Valitettavasti kyseessä ei ollut oikea koira vaan pehmolelu ja jäljelle jäi vain rikkoutunut ikkuna. Kaikki meistä tekevät välillä virheitä ja kyseinen tapaus ei ole poikkeus.

https://www.facebook.com/spottedwestonsupermare/photos/a.749663558428835/2442018352526672/?type=3&theater

Moni vastaa ymmärtävästi

Moni on reagoinut ymmärtävään sävyyn tilanteeseen ja kommentoinut autoilijan kirjoitusta:

”En syytä häntä. Inhimillinen erehdys”, eräs henkilö puolustaa ikkunan rikkojaa Facebookissa.

”Hyvin tehty siltä, joka luuli, että kyseessä oli oikea koira. Ole kiitollinen, että ihmiset välittävät”, kommentoi toinen henkilö.

Mitä mieltä sinä olet? Toimiko auton takaikkunan rikkonut henkilö oikein tilanteessa?