Sami Hintsanen jakoi surun keskellä koskettavan kuvan – tragedian kokenut näyttelijä palaa teatterilavoille

Sami Hintsanen on tunnettu suomalainen muusikko, juontaja sekä näyttelijä. Sami on naimisissa Varpu Hintsasen kanssa.

Uusioperhettä kohtasi viime viikolla valtava suru, kun Senja-tytär nukkui pois vain 8-vuoden ikäisenä. Senja oli Sami Hintsasen tytärpuoli.

Perheen tragediasta kertoi ensimmäisenä Seiska. Varpu on julkaissut omalla Instagram-tilillään koskettavan julkaisun tyttärensä poismenosta.

Näyttelijä on nyt palanut teatterilavoille ja hänet nähdään tänä kesänä kolmessa teatterissa. Tästä asiasta tiedotta ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Meri-Oulun kesäteatterin harjoitukset alkoivat tänä vuonna varsin surullisissa tunnelmissa. Pääosan esittäjä Sami Hintsanen koki suuren menetyksen, joka on tietenkin tavalla tai toisella vaikuttanut koko työporukan ilmapiiriin.

Näyttelijä on itse kertonut, että ystävien, perheen ja työkavereiden tuki on ollut hänelle äärettömän tärkeä.

Sami Hintsanen on myös julkaissut kuvan kesäteatterin työntekijöistä, jossa hän kiittää suruvalitteluista ja saamastaan tuesta. Näyttelijä on kuvasta päätellen palannut töiden pariin.

Hintsanen jakoi vastikään kuvan tytärpuolensa muistolle, jossa hän kehottaa ihmisiä pitämään läheisistään huolta. Tämä kuva on kerännyt paljon tykkäyksiä ja kommentteja Instagramissa.

Lähteet: Ilta-Sanomat.

Voimia koko perheelle!