Säkylän kunnan nerokas päätös kerää ylistystä: Jäähallin ovet avattiin vanhuksille helteiden ajaksi

Helteinen heinäkuu on lähestymässä loppua, mutta kuumille ilmoille ei näy vielä loppua elokuunkaan puolella. Lomailijoiden mielestä tilanne on mitä parhain, mutta helteistä kärsiville ihmisille sekä eläimille sää alkaa muuttua pikkuhiljaa jo todella vaaralliseksi.

Siksi Satakunnassa sijaitseva Säkylän kunta päättikin tehdä upean teon ja helpottaa ikäihmisten oloa helteiden ollessa kuumimmillaan. Säkylän jäähalli avattiin ikäihmisille, jotta he voisivat poistua kuumista kodeistaan ja päästä vilvoittelemaan rauhassa kunnan jäähallissa.

Tempaus käynnistettiin tiistaina ensimmäistä kertaa, mutta kunnassa uskotaan, että sanan levitessä vilvoittelijoita tulee lähipäivinä lisää. Sisällä jäähallissa on ilmoituksen mukaan tarjolla juotavaa ja pientä purtavaa sekä erittäin miellyttävä noin 10 asteinen lämpötila, joka varmasti viilentää kenen tahansa hikoilua näillä keleillä.

Ilmoituksen mukaan jäähdyttelymahdollisuus on tarjolla nyt kello 12-16 jokaisena hellepäivänä ja paikalla on vapaaehtoisia päivystäjiä. Kyytiä tarvitseville ihmisille on ilmoitukseen jaettu myös numero, josta voi soittaa itselleen autokuljetuksen.

Jäähallin avaaminen kuntalaisille ei tuo lisäkustannuksia, sillä halli olisi muutenkin ollut avoinna kesän aikana. Ikäihmisten lisäksi paikalle ovat siis tervetulleita ihan jokainen, jolle helle tuntuu olevan jo liikaa.

Exit mobile version