Sairas tyttö pääsee ensimmäistä kertaa uimaan — vedessä hän tapaa ainutlaatuisen olennon

Lauren Cosgrive ei painanut syntyessään edes kilogrammaa. Hän syntyi 27 viikolla ja sai viettä ensimmäisen vuotensa sairaalassa. Lapsi selvisi, sillä lääkärit tekivät kovasti töitä, vaikka he olivatkin kriittisiä eloonjäämisen suhteen. 

Lopulta lääkärit saivat selville sen, mikä aiheutti Laurenin sairauden. Lapsella oli SBS-syndrooma ja häneltä puuttui yksi osa ohutsuolesta, jonka seurauksena ravinto ei imeytynyt kunnolla. 

Lääkärit joutuivat asettamaan Laurenin mahaan johdon, jotta hän saisi tarpeeksi ravintoa. Lapsen tuli pitää johtoa 24 tuntia vuorokaudessa, seitsemänä päivänä viikossa ja 365 päivänä vuodessa.  

Skotlannista kotoisin olevalla tytöllä oli jatkuvaa kipua, mutta hän oli silti iloinen ja omasi todella villin mielikuvituksen. 

Tyttö vietti paljon aikaa sairaalassa, jonka aikana hän alkoi kiinnostumaan merenneidoista, hän piirsi usein kuvia näistä taianomaisista olennoista. 

Hänen suurin haaveensa oli tavata merenneito oikeassa elämässä.

Sairaalassa työskentelevä sairaanhoitaja oli huomannut, kuinka paljon tyttö piti merenneidoista — tämän seurauksena hän päätti tehdä jotain todella erityistä. 

Lauren sai eräänä päivänä merenneitoasun ja hänet sekä koko perhe haettiin limusiinilla. Lauren luuli, että he olivat matkalla vesimuseoon ja hänellä ei ollut harmainta aavistustakaan siitä, mihin hän pääsisi. 

Lauren puki ylleen merenneitoasun, ennen kuin he lähtivät matkaan. Perhe matkusti museon sijasta paikallisen järven rannalle. Lauren meni veden läheisyyteen ja näki jotain eriskummallista. Tytön silmien edessä oli elävä merenneito ja hän ei ollut uskoa näkemäänsä todeksi. 

Merenneito tuli lähemmäksi ja lähemmäksi. Lauren ei ollut uskoa näkemäänsä todeksi, kun merenneito oli lopulta hänen jalkojensa juurella. Merenneito opetti Laurenia tekemään muutamia taikoja ja hän jätti tytölle helmikorun, uuden ystävänsä kunniaksi. 

Kyseessä oli todellakin unohtumaton päivä Laurenille, joka sai pizzaa jännittävän kohtaamisen jälkeen. 

”Rays of Sunshine” -niminen organisaatio oli kaiken takana ja he myös maksoivat esityksestä aiheutuneet kulut. He olivat lennättäneet näyttelijä Linden Wolbertin tapamaan tyttöä. Linden lensi tytön luokse Los Angelesista, Yhdysvalloista asti. 

Katso alla olevasta videosta, kun Laurenin suurin unelma toteutuu:

On todella hienoa, että organisaatio halusi auttaa Laurenia täysin ilmaiseksi. 

Jaa tämä artikkeli, mikäli se sai sinut hyvälle tuulelle!