Näin Ashley kirjoitti:
”Tänään koin todellisen ahaa-elämyksen töissä, kun leikkasin uupuneen, nukkuvan sairaanhoitajan hiuksia.
Hän oli tullut suoraan yövuorosta, eikä ollut nukkunut välissä ollenkaan. Hän vielä osti aamiaista minulle ennen kuin istui kampaamoni tuoliin.
Kun hän nukahti tuoliin, annoin hänen päänsä levätä vatsaani vasten ja jatkoin hänen hiustensa laittamista. Mutta yhtäkkiä huomasin hänen kenkänsä.
Aloin miettiä, kuinka monta tuntia ne olivat kantaneet häntä, kun hän on meidän rakkaimpiemme henkiä. Mietin, kuinka monta kilometriä kengät olivat kävelleet. Mietin, mitä niiden pohjiin oli tarttunut. Verta? Kyyneliä?
Sisään ja ulos potilashuoneista. Mietin, kuinka pitkään kengät olivat auttaneet häntä pysymään pystyssä, kun hän oli hoitanut heitä, jotka eivät enää jaksaneet taistella itse. Mietin, kuinka monta kertaa kengät olivat hypänneet ilmaan ilosta, kun hän oli onnistunut pelastamaan jonkun.
Nyt oli minun vuoroni pitää huolta hänestä, kun kengät lepäsivät hänen edessään olleella tuolilla ja puhelin hänen polvellaan. Vaikka kyse oli vain lyhyestä ajasta, tunsin kiitollisuutta siitä, että sain huolehtia tästä ahkerasti työskentelevästä, inspiroivasta naisesta, jota saan kutsua ystäväkseni.
Kunnioitan suuresti näitä upeita supersankareita, ja olen ylpeä siitä, että saan olla niin monen sairaanhoitajan sisko, tytär, täti ja kampaaja.”
En voi muuta kuin olla samaa mieltä Ashleyn kauniiden sanojen kanssa. Meidän tulee aina muistaa, miten arvokasta työtä sairaanhoitajat tekevät. Jaa tämä artikkeli, jos olet samaa mieltä.