Saara Aalto kertoo menestyksen kivisestä tiestä ja sen vaikutuksesta itseensä – ”Mitä oikein teen elämälläni?”

Kuvat: Youtube

”Minulle on tarjottu niin monia uskomattomia mahdollisuuksia ja tulen hulluksi tällä hetkellä miettien, mitä tehdä elämälläni”, Aalto pohtii päivityksessään.

Muun muassa Suomea euroviisuissa edustanut laulaja sanoo, että uraan mahtuu myös epäröintiä omaa tekemistä kohtaan, usein kummuten toisten ihmisten kielteisistä vastauksista.

”Joudun kohtaamaan päivittäin niin monta pettymystä ja ”ei”-vastausta, joista te ette kuule mitään. Ei-vastauksien kuuleminen ja omaan itsensä uskominen niistä huolimatta on vaikeaa”, Aalto kommentoi.

Aalto on esiintynyt useasti brittiläisissä tv-ohjelmissa. Kuva: Youtube

Aalto jatkaa, että ympärillä olevien mielipiteet saattavat vaikuttaa siihen, miten hän näkee itsensä.

”Sitä alkaa epäillä itseään. Mutta olen tehnyt niin paljon töitä ollakseni itseni. Jonkun muun on hyvin hankala tietää, mikä parasta minulle”, Aalto kuvailee tunnetilaansa.

Hän paljastaa yhden asian, joka auttaa häntä selviämään mylläkän keskellä- hänen kumppaninsa. Artisti esittääkin leikkisästi yhden pyynnön: ”toivottavasti seuraava viikko menee helpommin ja jouhevammin.”

Exit mobile version