Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

”Rokkari” pääsi muodonmuutokseen viikkoja ennen häitä – morsian koki elämänsä yllätyksen

Tiedätkö sen tunteen, kun katselet vanhoja valokuvia ja pohdit, että mitä ihmettä päässäsi on oikein liikkunut, kun olet voinut pukeutua tai laittautua tuollaisella tyylillä?

Useimmat meistä kasvavat muotien mukana ja vaihtavat tyyliään, mutta joillekin vanhat tyylit voivat jäädä päälle hyvinkin vahvasti. Etenkin esimerkiksi hiusten osalta. Näin kävi myös Danille.

Dan, joka mieltää itsensä vanhan koulun rokkariksi, on antanut hiustensa hulmuta epäsiistissä rock-tyylissä jo vuosien ajan. Muutama vuosikymmen takaperin hänen hiusmallinsa olisi ollut kuuminta huutoa, mutta nykyään se herättää lähinnä oudoksuvia katseita kaduilla.

Silti Dan ei halunnut luopua tukastaan.

Mutta kun Danin oli aika mennä naimisiin hän alkoi tulla toisiin ajatuksiin. Niinpä hän päätti tehdä muutoksia tyyliinsä vaimonsa vuoksi.

Dan on aina ollut suuri musiikin ystävä ja etenkin vanhan koulun rockmusiikin fani. Tämän vuoksi hän antoi nuoruudessaan hiustensa kasvaa samoihin mittoihin kuin hänen idoleillaan tuolla kultaisella 1970-luvulla.

Pelkäsi päänsä muotoa

Kun Dan oli aikeissa mennä naimisiin elämänsä rakkauden kanssa, he tulivat yhdessä siihen tulokseen, että nyt olisi kuitenkin aika muutokselle. Dan itse oli kuitenkin hieman peloissaan, sillä hän uskoi päänsä olevan oudon mallinen.

Tämän takia hän uskoi, että lyhyempi hiusmalli ei voisi ikinä näyttää hyvältä.

Dan pääsi mukaan suosittuun ”Flip A Look” -osioon Rachael Ray Show’ssa ja hänelle tehtiin täydellinen muodonmuutos televisiossa. Ainutlaatuinen mahdollisuus sai viimein Danin uskaltamaan kokeilla uutta hiustyyliä sekä samalla myös uusia vaatekaappinsa sisällön.

Katsokaa tätä uskomatonta muutosta!

Kaikkihan tietävät, ettei ulkonäkö ole kaikki kaikessa, mutta se voi kuitenkin vaikuttaa myös itsetuntoosi.

Tämä esimerkki näyttää sen todella hyvin!

Jaa tätä artikkelia, jos myös sinun mielestäsi Dan näyttää muutoksen jälkeen hyvältä!

 

Lue lisää aiheesta...