Raskaana oleva nainen yritti tilata alkoholia, mutta tarjoilijan vastaus sai koko ravintolan taputtamaan

Mielestäni kaikille pitäisi olla aikaa selvää, että alkoholia ei tule nauttia, jos haluaa tulla raskaaksi, tai jos on jo saanut tietää olevansa raskaana.

Mutta valitettavasti maailmasta löytyy ihmisiä, jotka eivät noudata tätä täysin päivän selvää ja yksinkertaista ohjeistusta. Jos aikuinen haluaa itselleen tehdä hallaa, niin siitä vain, mutta raskaana ollessa on kuitenkin kyse myös vatsassasi kasvavan lapsen elämästä.

Kun tämä raskaana ollut nainen saapui ravintolaan ja tilasi juotavan, sai hän osakseen paljon kummastelevia katseita.

Tilanne kuitenkin päättyi siihen, että nainen poistui ravintolasta hyvin rivakasti, kun ilta sai yllättävän käänteen.

Hrtwarming -sivuston mukaan tämän kertomuksen on heille lähettänyt ravintolassa tarjoilijana työskentelevä nainen nimeltä Didi.

En valitettavasti pysty varmistamaan tapauksen taustoja, mutta se pitää kuitenkin sisällään niin tärkeän opetuksen, että mielestäni oli syytä jakaa se teille kaikille.

Näin Didi kertoo:

”Eräänä päivänä selvästi raskaana ollut nainen saapui ravintolaamme yhdessä miehensä kanssa. Nainen sekosi aivan täysin, kun en suostunut tarjoilemaan hänelle alkoholia.

Ymmärrän toki, etten voi vaikuttaa kaikkiin hänen elämänsä valintoihin, mutta en mitenkään olisi voinut hyvällä omalla tunnolla tarjoilla raskaana olevalle naiselle alkoholia. Ravintolapäällikkö siirsi minut riidan päätteeksi pois pariskunnan pöydästä ja otti tilalle toisen tarjoilijan.

Jatkoin työskentelyä normaalisti ja palvelin muita asiakkaita. Mutta aina kun kävelin pariskunnan pöydän ohi he nauroivat minulle ja haukkuivat minua sekä toimintaani kovaan ääneen. He tekivät sen tahallaan juuri niin kovaa, että kuulisin sen aina kulkiessani heidän pöytänsä ohitse.

Pixabay

Lopulta olin kuitenkin saanut tarpeekseni ja sanoin hänelle näin:

”Kuuntele nyt minua, jos haluat välttämättä vahingoittaa lastasi, niin anna mennä. Mutta jos kuulen vielä yhdenkin kommentin sinulta tai mieheltäsi, niin heitän tuon drinkkisi suoraan naamallesi. Minulla on ystävä, joka menetti lapsensa raskauden aikana ja jouduin katsomaan vierestä, kuinka hän kärsi sen asian kanssa. Kaikki johtui siitä, että hän joi alkoholia raskausaikana.”

Ympärillämme olleissa pöydissä istuvat asiakkaat nousivat tuoleistaan ja ryhtyivät taputtamaan minulle. Monet heistä huikkasivat kannustavia kommentteja ja taputtivat minua olalle kehuen, että tein oikean teon.

Tämän jälkeen ravintolapäällikkö pyysi minua ottamaan loppupäivän vapaata ja oli lähettämässä minua kotiin ilman, että ehdin huolehtia muista pöydistäni.

Mutta heti tuon tapahduttua useat asiakkaistani, sekä myös monet muut ravintolan asiakkaat, saapuivat luokseni ja ojensivat minulle tippiä.

Lopetin työskentelyn tuossa ravintolassa hyvin pian tämän tapauksen jälkeen.”

Pixabay
Yleinen rohkeus tarkoittaa myös sitä, että uskallat nousta toisia vastaan myös silloin, kun se voi vaikuttaa omaan elämääsi. Ja niin juuri Didi teki. Jos useammat meistä uskaltaisivat puuttua epäkohtiin samalla tavoin, niin maailmamme olisi varmasti parempi paikka. Jaa tätä artikkelia, jos mielestäsi tarjoilija teki oikean teon!