Raskaana oleva nainen ei antanut paikkaansa iäkkäälle naiselle – eläkeläisen sanat saivat äidin kyyneliin

Istuminen bussissa pitäisi olla helppoa. Paikat täytetään saapumisjärjestyksessä, kunnes ne ovat täynnä.

Kirjoittamaton sääntö kuitenkin on, että sinun tulee nousta ja luovuttaa paikkasi vanhuksille ja raskaana oleville.

Kumpi näistä kahdesta ansaitsee paikan ennemmin, jos paikkoja on vain yksi?

Nimettömänä pysyttelevä, raskaana oleva nainen tunsi saavansa huonoa kohtelua vanhalta naiselta bussissa. Nainen kertoi Redditissä tapahtumien kulusta.

– Nousin bussiin 8 tunnin työpäivän jälkeen. Nousin kyytiin bussilinjan ensimmäisellä pysäkillä ja jäin pois viimeisellä. Koko matka kestää noin 2 tuntia, hän selitti.

Kyseinen bussi oli kaksikerroksinen.

Kuva: Shutterstock

– Bussi täyttyi heti lähtöpysäkiltä ja noustessani kyytiin alemmalla tasolla oli vain yksi tuplaistuin jäljellä, nainen kertoi.

Koska nainen oli raskaana ja kantoi useita kaseeja, hän ei halunnut ottaa riskiä ja mennä portaita ylös toiselle tasanteelle bussin ollessa liikkeessä. Siksi raskaana oleva nainen asettui viimeiselle jäljellä olevalle paikalle – kaksoispaikalle. 

Ei halunnut istua naisen viereen

Bussi oli täydempi, kuin yleensä ja se tuntui raskaana olevasta naisesta epämukavalta. Nainen rukoili hiljaa mielessää, että useampi ihminen jäisi seuraavilla pysäkeillä pois.

Valitettavasti bussiin nousi aina vain lisää ihmisiä.

– Ikääntyvä nainen kävelykepin kanssa tuli bussiin ja pyysi minua liikkumaan, nainen kirjoitti Redditissä.

– Hän ei ollut edes kohtelias, kun hän kysyi, ja rehellisesti sanottuna luulin, että hän pyysi minua hieman siirtymään, jotta hän voisi istua viereeni.

Raskaana oleva nainen bussissa
Kuva: Shutterstock

”Et ole vammainen”

Raskaana olevan nainen alkoi siirtämään tavaroitaan tehdäkseen tilaa vanhemmalle naiselle. Nainen ei ollut tähän kuitenkaan tyytyväinen.

– Ei, ei, tarkoitin, että etsi toinen paikka, tämä paikka on varattu vammaisille. Et ilmeisesti ole vammainen. Yläkerrassa on runsaasti istumapaikkoja, vanhempi rouva sanoi raskaana olevalle naiselle.

Raskaana olevan naisen mukaan kyseiset paikat eivät edes olleet ensisijaisesti vammaisille ihmisille.

Raskaana oleva nainen selitti rouvalle, että hänen piti istua alhaalla mahassaan kasvavan vauvan vuoksi ja että hän olisi mielellään jakanut tuplaistuimen vanhemman naisen kanssa. Hän sanoi, että jos koronapelko oli ongelma, he voivat molemmat käyttää maskeja. 

Mutta tämäkään ei riittänyt vanhemmalle naiselle. 

– En halua istua kenenkään vieressä, en tunne oloani turvalliseksi, nainen vastasi. 

”Siirrä laiska perseesi”

Seuraavat sanat saivat raskaana olevan naisen puhkeamaan kyyneliin.

– Joten siirrä laiska perseesi ja anna istuin jollekin, joka todella tarvitsee sitä.

Tuleva äiti ei ollut uskoa korviaan. Hän pidätteli kyyneleitä ja puri hampaitaan yhteen. Hän sanoi vanhalle naiselle, että hänen olisi ainakin kysyttävä jotain muuta siirtymään ensin.

Ihmiset ovat reagoineet voimakkaasti Redditin aloitukseen. Moni on ollu raivoissaan vanhempaa naista kohtaa ja sanoo, että vanha nainen käyttäytyi todella huonosti.

Mitä mieltä sinä olit?