Raskaana oleva äiti tappoi vahingossa 3-vuotiaan lapsensa – ”En ikinä tule toipumaan tästä”

Vanhempina teemme kaikkemme, jotta lapsemme olisivat pois vaarojen edestä. Mutta vaikka kuinka paljon yritämme suojella heitä, riskit onnettomuuden tapahtumiselle ovat silti olemassa.

3-vuotiaan Charloten äiti Amanda Furner kertoo Daily Mail Australia -uutissivustolle kauhun hetkistä: hän oli pysäköinyt autonsa noutaakseen tyttärensä päiväkodista lokakuun 14.päivä.

Neljän lapsen äiti saapui autolleen päiväkodista. Kolme lapsista kiipesi autoon, kun taas Charlotte odotti ajoneuvon ulkopuolella äidin apua. Äiti siirtyi hetkeksi kuljettajan paikalle säätääkseen ilmastoinnin päälle. Tämä oli viimeinen kerta, kun hän näki Charlotten elävänä.

The mom says she will never recover after accidentally killing her three-year-old daughter.

Posted by Daily Mail on Wednesday, November 6, 2019

Ford-merkkinen auto nytkähti taaksepäin ja ajoi Charlotten yli. Pelonsekaiset tunteet valtasivat äidin, joka ei muista tapahtumien kulkua täysin.

”Olen 100 prosenttisen varma siitä, että käsijarru oli päällä. Mutta kun siirryin kuljettajan ovelta Charlotten ovelle, auto vieri taaksepäin. En muista tapahtumia sen jälkeen. Päiväkodin työntekijät kertoivat minulle, että pitelin häntä ja huusin apua” Charlotte kertoo Daily Mail Australia -uutissivustolle.

Seuraavat hetket olivat kuin sumua äidille: ”Muistan Charlotten makaavan asfaltilla ja uskomattoman päiväkodin työntekijän antavan ensiapua hänelle…verta oli kaikkialla”, Amanda kertoo.

Charlotte ei selvinnyt onnettomuudesta.

Äiti harkitsee oikeustoimenpiteitä autovuokraamoa vastaan

Amanda kertoo, että hänen autonsa oli viallinen.”Vein autoni suoraan autovuokraajalle kertoakseni vioista. He pitivät sitä kuukauden ajan. Sain sen takaisin vain viikko ennen onnettomuutta”

Surun murtama äiti yöpyy motellissa

Raskauksen loppuvaiheilla oleva Amanda on elänyt onnettomuuden jälkeen motellissa, sillä hän ei pysty kohtaamaan kotona olevaa Charlotten sänkyä. ”En voi mitenkään palata kotiin. Se on aivan liina kivuliasta minulle. Tiedän myös, että en voi elää motellissa enkä tuoda poikaani sinne.

En voi kuvitella, mitä tunteita äiti käy läpi! Toivottavasti hän selviää tästä hirvittävästä tapahtumasta.