Potilas makaa nukutettuna tuolissa – video paljastaa hammaslääkärin vastenmielisen toiminnan

Monet ihmiset pelkäävät hammaslääkärikäyntiä yli kaiken. Hammaslääkäri pystyy omalla ammattitaidollaan helpottaa potilaan ahdistusta ja pelkoa. Hammaslääkärissä tulisi käydä säännöllisesti, koska suun terveys on tärkeä osa ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Jotkut ihmiset pelkäävät niin paljon, että heidät nukutetaan toimenpiteen ajaksi. Potilaan tulisi pystyä luottamaan hammaslääkärin ammattitaitoon ollessaan nukutettuna.

Eräs hammaslääkäri on joutunut suuren kohun keskelle. Hammaslääkäri oli nukuttanut potilaansa, jotta hän voisi rauhassa irrottaa naisen hampaan. Hän kuitenkin seisoi koko toimenpiteen ajan leijulaudan päällä. Leijulauta on sähköinen liikkumaväline, jonka päällä seistään.

Potilas nukutettiin

Eräs nainen hakeutui hammaslääkäriin tulehtuneen hampaan takia. Hammaslääkäri kertoi, että hammas oli irrotettava. Kyseessä oli kuitenkin ihan tavallinen rutiinitoimenpide. Nainen nukutettiin toimenpiteen ajaksi. Potilas sai herättyään tietää, mitä hammaslääkäri oli tehnyt toimenpiteen aikana.

Kuva: Inside Edition

Suuri paljastus

Hammaslääkäri oli onnistuneesti irrottanut potilaan hampaan. Hammaslääkäri päätti jakaa humoristisen videon tapahtuneesta ystävilleen. Videolla kävi ilmi, että hammaslääkäri oli leikkinyt leijulautansa kanssa koko toimenpiteen ajan. Tämä ei ole missään nimessä hyväksyttävää käytöstä lääkäriltä.

Potilas oli järkyttynyt ymmärrettyään, että hammaslääkäri ei ottanut työtään vakavissaan. Kollegat ovat kritisoineet hammaslääkärin toimintaa. Hammaslääkäri irrotti potilaansa hampaan, jonka jälkeen hän liikkui leijulautansa kanssa käytävälle. Käytävällä hän nosti kätensä ilmaan osoittaakseen, että hän onnistui tehtävässään.

Hammaslääkäri on nyt menettänyt oikeudensa toimia hammaslääkärinä. Hän sai syytteen vaarannettua potilaansa hengen toimenpiteen aikana. Potilas kertoi, että hän ei missään nimessä antanut lääkärillä lupaa seistä leijulaudan päällä.

Katso video:

Hammaslääkärin toiminta saa minut raivon valtaan. Potilaan tulisi voida luottaa lääkärin ammattitaitoon. Onneksi potilas ei loukkaantunut toimenpiteessä.

Jaetaan yhdessä tätä tarinaa kaikille ystäville!