Poliisin järkyttävä löytö: 70-vuotias nainen oli jäänyt jumiin kylpyammeeseen yli viikoksi ilman ruokaa

Vanhuksia koskevat tapaturmat ovat aina ikäviä uutisia, mutta tämä tapaus olisi voinut kääntyä vielä traagisempaan suuntaan, elleivät poliisit olisi saapuneet paikalle.

Noin 70-vuotias nainen jäi jumiin kotinsa kylpyammeeseen ja joutui kamppailemaan henkensä pitimiksi.

Oltuaan lopulta ilman ruokaa yli viikon ajan – hän kuitenkin selvisi.

Keskiviikkona poliisi pelasti noin 70-vuotiaan naisen, joka oli jäänyt jumiin omaan kylpyammeeseensa Leicesterissä Englannissa.

Poliisin kertoman mukaa nainen oli ollut ilman ruokaa yhteensä kahdeksan päivän ajan, raportoi Leicestershire Live -sivusto.

Kuvituskuva / Shutterstock

Viranomaiset saivat hälytyksen tapauksesta, kun läheiset olivat huolestuneet naisen pitkästä hiljaisuudesta. Viranomaiset päättivät suunnata heti ensimmäisenä suoraan naisen asuntoon tarkistamaan tilanteen.

Sieltä he löysivät heikossa kunnossa olevan naisen kylpyammeestaan.

Paikallislehden mukaan 70-vuotias nainen oli kyennyt juomaan henkensä pitimiksi vettä kylpyammeen hanasta, mutta hän ei ollut saanut mitään muuta ravintoa yli viikkoon.

Poliisit saivat naisen lopulta ylös kylpyammeesta ja hetkeä myöhemmin ensihoitajat saapuivat paikalle tutkimaan hänen vointiaan.

Nainen kiidätettiin sairaalaan, mutta viranomaisten tietojen mukaan hän voi tilanteeseen nähden hyvin. Tällä hetkellä ei ole vielä täysin selvää, miten tai miksi hän oli jäänyt jumiin ammeeseen.