Poliisin viisi tärkeää vinkkiä mökin omistajille – Näin suojaat kesämökkisi murtovarkailta talven ajaksi

Talven tehdessä tuloaan monet suomalaiset laittavat kesämökkejään talviteloille, sillä mökillä tulee usein vierialtua harvemmissa määrin talven aikana.

Valitettavasti tyhjillään pitkiä aikoja olevat mökit ovat myös herkullisia kohteita varkaille, jotka pyrkivät löytämään itselleen helppoja kohteita ryöstökeikkoja varten.

Nyt poliisihallitus onkin jakanut tärkeän ohjeistuksen, joka kaikkien mökinomistajien pitäisi lukea.

Shutterstock

Poliisihallitus tiedotti torstaina, että mökkimurtojen määrä Suomessa on kääntynyt pieneen laskuun, mutta siitä huolimatta keväisin monia mökillä kävijöitä voi odottaa ikävä yllätys.

Talven tyhjillään oleva mökki on varkaille oiva kohde, joten järkytys voi olla ensimmäisellä vierailulla melkoinen, kun oma mökki onkin pengottu läpikotaisin ja kaikki vähänkään arvokas irtaimisto on viety.

Vuonna 2017 Suomessa kirjattiin poliisin mukaan 1512 vapaa-ajan asuntoihin kohdistunutta varkautta tai niiden yritystä. Syyskuun lopulle tultaessa tapauksia oli kirjattu jo 1238, mutta tänä vuonna vastaava luku oli 907 kappaletta – eli 27% vähemmän.

Shutterstock

Näin suojaudut ja torjut mökkimurrot

Jotta tilastot pysyisivät edelleen laskusuhdanteessa, haluaa poliisihallitus nyt varoittaa ja muistuttaa kaikkia mökinomistajia siitä, että paremmalla suojautumisella varkauksia pystytään välttämään paljon.

Parhaat keinot suojautua murroilta ovat poliisin mukaan seuraavat:

  • Tyhjennä mökki arvoesineistä lähtiessäsi. Älä jätä sinne myöskään alkoholia tai aseita.
  • Jätä verhot auki, jotta mahdolliset varkaat voivat jo pihalta nähdä, ettei sisällä ole mitään anastamisen arvoista.
  • Hanki mökille murtohälytin sekä kameravalvontalaitteet ja niistä kertovia kylttejä.Ota kuvat mökkiin jäävästä omaisuudesta ja kirjaa ylös kaikki tarvittavat tiedot. Tämä helpottaa poliisin työtä mahdollisen varkauden tapahtuessa.
  • Sovi muiden alueen asukkaiden kanssa, että seuraatte yhdessä epäilyttävien kulkijoiden toimintaa alueella ja ilmoitatte niistä tarvittaessa suoraan poliisille.
  • Tuntemattomilta vierailijoilta voi myös itse kysyä kohteliaasti, onko hän kenties etsimässä jotain. Poliisin mukaan varas, joka huomaa tulleensa havaituksi poistuu usein paikalta hyvin nopeasti.

 

Tämä voi kuulostaa jollekin meistä itsestäänselvyydeltä, mutta kaikki eivät ehkä ole edes ajatelleet asiaa. Siksi onkin tärkeää, että jaamme nyt yhdessä tätä poliisin muistilistaa kaikille ikävien yllätysten välttämiseksi!