Poliisien työvuoro sai uskomattoman päätteen Helsingissä – Pysähtyneessä autossa olikin käynnissä synnytys

Poliisin työ on sellainen, ettei koskaan voi tietää, mitä seuraava päivä tai työvuoro tuo tullessaan.

Välillä päivät voivat sujua rauhallisesti, kun taas joskus saatetaan olla kiireen vilkkaa takaa-ajossa tai pysäyttämässä ihmisiä.

Vielä yllättävämpiäkin tilanteita voi sattua etenkin silloin, kun mennään tarkastamaan omituisen oloista tilannetta.

Juuri näin tapahtui vanhempi konstaapeli Janne Korhoselle Helsingin yössä.

Helsingin poliisissa työskentelevä vanhempi konstaapeli Janne Korhonen jakoi Facebookissa tarinan työillasta, jota ei varmasti tule hetkeen unohtamaan. Kirjoituksen jälkeen myös Helsingin poliisilaitos jakoi tarinan ja se on nopeasti kerännyt huiman määrän huomiota sosiaalisessa mediassa.

Kyse oli tapahtumasarjasta, joka alkoi täysin tavallisesta poliisin tarkkaavaisuudesta ja päättyi lopulta uuteen elämään.

Tehtävä, jonka Janne ja partiokaveri muistavat todennäköisesti melkoisen pitkään. Onneksi kaikki sujui hyvin ? Onnittelut pienen pojan vanhemmille!

Posted by Suomen poliisi on Sunday, 20 January 2019

Näin Korhonen itse kirjoittaa tapahtumasta:

Viimeyönä pääsin todistamaan urani ensimmäistä synnytystä. Olimme lopettamassa työvuoroa ja ajoimme kohti Pasilan poliisilaitosta Koskelantietä. Noin klo 01.30 havaitsimme Koskelantien linja-autopysäkillä henkilöauton, jossa olivat hätävilkut päällä.”

Tilanne kiinnitti välittömästi poliisien huomion yölliseen aikaan, niinpä he päättivät tarkastaa sen, sillä ulkoapäin ei voinut vielä sanoa, mitä autossa oli tekeillä.

Auton matkustajan puoleinen ovi oli auki ja oviaukossa kyykki mies. Menin hänen luokseen ja kysyin onko jokin hätänä. Mies nousi seisomaan ja sanoi rauhallisesti, että nyt alkoi synnytys. Hän kertoi heidän olevan matkalla Naistenklinikalle ja heidän oli pakko pysähtyä synnyttämään.”

Tarkempi vilkaisu todisti tilanteen poliiseille todeksi, sillä takapenkillä makasi synnyttävä nainen. Mies kertoi soittaneensa hätäkeskukseen ja paikalle oli jo pyydetty ambulanssia, jolle poliisit kertoivat vielä tarkan sijainnin. Apua saatiin paikalle nopeasti.

Silloin tilanne sai kuitenkin yllättävän käänteen. Ensihoitajien mukaan hätää ei vielä ollut, sillä synnytys ei ollut todellisuudessa alkanut. Niinpä nainen oli tarkoitus siirtää ambulanssiin nykyiseltä paikaltaan henkilöauton takapenkillä.

”No heti näiden sanojen jälkeen se kuitenkin tapahtui. Meni ehkä noin kymmenen sekuntia ja maailmaan putkahti eloisa ja huutava poikalapsi! Nopeasti huopia paikalle, ulkona oli kuitenkin pakkasta. Tämä synnytys kävi todella nopeasti” Korhonen kirjoittaa tilanteesta.

Paikalle saapunut lääkäri ojensi pojan isälle sakset ja tämä sai leikata napanuoran poikki. Vanhemmat olivat pysyneet poliisin mukaan tilanteessa koko ajan rauhallisina, sillä heille tämä oli jo toinen lapsi. Hetkeä myöhemmin koko perhe matkasi yhdessä Naistenklinikalle.

Pääsimme todellakin aitiopaikalta seuraamaan syntymää. Oli huikea fiilis”, vanhemman konstaapelin kirjoitus päättyy.

Vau – tässä on työtehtävä, jota poliisit eivät takuulla tule hetkeen unohtamaan.

Ja millainen kertomus jää vanhemmillekin sekä pojalle, jonka synnytystä ovat ihan poliisit olleet valvomassa.

Lähetetään onnittelut koko perheelle ja toivotetaan pelkkää hyvää tulevaisuuteen!