Poliisi varoittaa: Skimmauslaitteiden määrä huolestuttavassa kasvussa – Varo näitä paikkoja

Joka vuosi saamme lukea erilaisia uutisia rikollisten tavoista yrittää pihistää ihmisiltä rahaa näiden huomaamatta. Erilaisten maksupäätteiden ja pankkiautomaattien skimmaaminen on ollut kovassa nosteessa jo pidemmän aikaa.

Tasaisin väliajoin saamme lukea myös Suomesta uutisia, joissa esimerkiksi pankkiautomaateilta tai huoltoasemilta on löydetty skimmauslaitteita.

Nyt Itä-Uudenmaan poliisi varoittaakin, että skimmauslaitteiden määrä on kasvanut hälyttävällä tavalla viime aikoina.

Itä-Uudenmaan poliisin keskiviikkona jakaman tiedotteen mukaan erilaisten rikollisten käyttämien skimmauslaitteden määrä on kasvanut viime aikoina hälyttävään tahtiin. Poliisin mukaan kuluvan syksyn aikana on tehty suuri määrä rikosilmoituksia juurikin skimmaustapauksista, joissa kansalaisten luotto- tai pankkikorttien tietoja on onnistuttu kopioimaan siihen tarkoitetulla erityisellä laitteistolla.

Skimmauslaitteiden avulla rikolliset kopioivat korttien tiedot ja ovat sen jälkeen tehneet niiden avulla katevarauksia sekä jopa satojen eurojen suuruisia veloituksia Euroopan ulkopuolisissa maissa. Poliisi tutkii tällaisia tapauksia maksuvälinepetoksina tai lievinä maksuvälinepetoksina.

Shutterstock

Kolme paikkaa, joissa kannattaa olla tarkkana

Poliisin mukaan rikolliset ovat kohdentaneet skimmauslaitteensa viime aikoina etenkin kolmeen paikkaan, joiden kanssa kannattaa olla tarkkana. Skimmauslaitteita asennettaan vilkkailla paikoilla oleviin käteisautomaatteihin, kylmille huoltoasemille automaatteihin sekä juna-asemien maksukorttiautomaatteihin.

Itä-Uudenmaan poliisin mukaan nyt tulleiden ilmoitusten sekä huhujen valossa voidaan jo puhua huolestuttavasta ilmiöstä, joka on kasvussa. Poliisin haltuun ei tapauksien määrästä huolimatta ole vielä päätynyt ainuttakaan skimmauslaitetta.

Shutterstock

Toimi näin, niin olet turvassa

  • Tarkista aina silmämääräisesti, ettei laitteessa näy mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Esimerkiksi kortinlukijaa voi kevyesti nykäistä ulospäin varmistukseksi siitä, että se on kunnolla kiinnitetty.
  • Rikollisten kopiointilaitteet ovat useimmiten kevyesti kiinni, jotta ne ovat helposti irrotettavissa lyhyen ajan sisään.
  • Muista aina suojata koodiasi esimerkiksi kädellä niin, ettei automaatin yläpuolella oleva kamera tai takanasi seisova ihminen pysty näkemään ja tallentamaan sitä.
  • Vuorokausikohtaiset käteisnosto- ja maksurajoitukset voivat turvata varasi, mikäli tietosi on saatu kopioitua.

– Mikäli kuitenkin epäilet joutuneesi maksuvälinepetoksen uhriksi, ilmoita siitä välittömästi poliisille ja kuoleta korttisi lisävahinkojen minimoimiseksi. Poliisi tarvitsee ilmoituksen asiasta nopeasti jo senkin takia, että kopiointilaite yleensä noudetaan lyhyen ajan kuluttua rikoksesta epäiltyjen toimesta, muistuttaa rikosylikomisario Leif Malmberg Itä-Uudenmaan poliisista.

 

Tämä on tärkeä muistutus kaikille meille!

Jaetaan tätä yhdessä, jotta kukaan ei joudu turhaan huijauksen uhriksi!