Pojan iho kärventyi kotipihalla – äiti varoittaa nyt kesän yleisestä vaarasta, jota moni ei tule ajatelleeksi

Sprinklerin käynnistäminen tai pienen uima-altaan täyttäminen vedellä on tehokas tapa jäähdyttää pikkulapsia kuumana kesäpäivänä.

Arizonalainen äiti haluaa kuitenkin muistuttaa, että on tärkeää olla varuillaan, ennen kuin lapsi hyppää veden sekaan.

Hän koki itse tämän kamalalla tavalla.

Vuonna 2016 yhdeksän kuukauden ikäinen Nicholas Woodger leikki kotinsa pihalla Arizonassa.

Juuri tänä päivänä lämpötila nousi kaupungissa yli 40 astetta ja äiti Dominique Woodger päätti täyttää lastenaltaan vedellä.

Nicholas tuli kärsimättömäksi ja niinpä Dominique alkoi ruiskuttaa hänelle vettä suoraan letkusta.

Hän ei kuitenkaan tiennyt, että vesi oli lämmennyt letkussa koko päivän helteessä ja Nicholasin pieneen ruumiiseen osunut vesi kiehui kuumana, raportoi Mirror.

– Luulin, että hän itki, koska hän oli vihainen. Hän vihaa saada vettä kasvoilleen, äiti kertoi televisioasemalle KNXV.

Toisen asteen palovammat

Mutta pian hän tajusi, että poika itki aivan eri syystä.

Pojan iho punertui täysin ja hän sai rakkuloita kehoonsa.

Dominique vei heti poikansa sairaalaan hoitoon, ja kävi ilmi, että hän oli saanut toisen asteen palovammoja 30 prosenttiin kehostaan. Lapsilla on paljon herkempi iho kuin aikuisilla ja nopea 10-20 sekunnin suihku riitti polttamaan pojan.

https://twitter.com/beautycrib_tv/status/740747642511065088?ref_src=twsrc%5Etfw%7Ctwcamp%5Etweetembed%7Ctwterm%5E740747642511065088%7Ctwgr%5E%7Ctwcon%5Es1_&ref_url=https%3A%2F%2Fsv.stories.newsner.com%2Ffamilj%2Fliten-pojke-skallades-i-tradgarden-nu-varnar-mamman-for-vanliga-misstaget-i-sommarvarmen%2F

Onneksi lääkärit pystyivät toteamaan, että hän toipuu vammoista ilman pysyviä vaurioita.

– Ole varovainen. Kokeile vettä aina ennen kuin päästät lasta lähelle, hän sanoo.

Haluan varoittaa muita vanhempia

Palkittu äiti Stacey, joka johtaa Daisy First Aid Redhill & Croydonia, joka tarjoaa hengenpelastuskursseja vanhemmille ja hoitajille, julkaisi tämän Facebook-sivulleen varoittaakseen muita.

Stacey sanoi toivovansa voivansa estää tämän onnettomuuden toistumisen.

– Kesällä suoralle auringonvalolle altistettu puutarhaletku voi lämmittää letkun sisällä olevan veden (joka ei juokse) jopa 60 asteiseksi, mikä voi aiheuttaa palovammoja erityisesti lapsille ja eläimille.

– Anna veden valua muutama minuutti jotta se jäähtyy, ennen kuin suihkutat ihmisiä tai eläimiä.

Viestiä on jaettu yli 40 000 kertaa ja tuhansia kommentteja kiittäen Staceya muistutuksesta. Eräs nainen kirjoitti:

– Kiitos jakamisesta, minulla ei ollut aavistustakaan, että letkun vesi voi olla näin kuumaa.

Katso lisää traagisesta tapahtumasta alla olevalta videolta.