Poika tuli kuuluisaksi lihaksiensa takia – 16 vuotta myöhemmin hän on täysin eri näköinen

Richard Sandrak syntyi huhtikuussa 1992. Hänen isänsä, Pavel, oli mestari taistelulajeissa ja hänen äitinsä oli aerobic-kilpailija.

Voi siis sanoa, että pieni poika Ukrainasta syntyi fitneksen pariin.

Vuonna 1994 Pavel lähti perheensä kanssa Ukrainasta ja muutti Amerikkaan, Pennsylvaniaan.

Vain 2-vuotiaana Richard aloitti vaativan kehonrakennuksen isänsä johdolla, joka opetti pojalleen kaiken, mitä hän tiesi lajista.

Muutamaa vuotta myöhemmin perhe muutti Kaliforniaan, koska isä ajatteli poikansa pärjäävän showbisneksessä.

Siellä he tapasivat valmentajan nimeltä Frank Giardina ja palkkasivat hänet mentoriksi Richardille, joka sai lempinimen Pikku-Hercules. 

Koska poika oli niin uskomattoman keskittynyt treenamiseen, hän ei koskaan saanut ”normaalia” lapsuutta.

Wikipedian mukaan Richard vietti kaiken aikansa salilla isänsä kanssa. Joka päivä hän teki 600 punnerrusta ja 300 kyykkyä.

Isä kielsi pojaltaan herkut, ja rasvaiset sekä sokeriset ruoat olivatkin visusti pannassa. 

© YouTube

8-vuotiaana pojalla oli niin suuret lihakset ikäisekseen, että ne tekivät hänestä kuuluisan. 

Lopulta Frank lopetti Richardin kanssa työskentelyn ja väitti, että Pavelin kasvatustavat oli ”rikollisia”.

Richard kuitenkin sanoi, että hänen isänsä ei ole koskaan pakottanut häntä kurinalaiseen kehonrakennukseen, vaan hän halusi tehdä sen omasta tahdostaan. 

Vuodet ovat kuitenkin kuluneet ja nyt 24-vuotias Richard näyttää todella erilaiselta, kuin lapsena.

Katso alla olevalta videolta, miltä entinen lapsitähti näyttää nykyään: 

Mitä mieltä olet tästä? Kerro mielipiteesi Facebookin kommenttikentässä ja jaa tämä juttu muillekin!