Poika syntyy ja vanhemmat huomaavat jonkin olevan pielessä – sitten lääkärit tekevät hurjan havainnon

4-vuotias Bayzis ei näytä samalta kuin muut lapset. Roikkuva iho, rypyt ja muut piirteet saavat hänet näyttämään vanhalta mieheltä. 

Bayzisin ulkonäkö ihmetyttää lääkäreitä ja pojan terveydentilalle ei olla onnistuttu löytämään oikeaa diagnoosia. 

Me kaikki näytämme erilaisilta ja on tärkeää muistaa, että ketään ei tulisi tuomita ulkonäön perusteella. Kaikki ei kuitenkaan täsmännyt, kun Tripty Begum ja Lavlu Hossain Sikder saivat neljä vuotiaan poikansa. Pieni lapsi oli heikko ja muistutti ulkonäöltään vanhaa miestä. 

Bayzid Sikder asuu tänä päivänä Magurassa, Bangladeshissa. Poika on vahvistunut, mutta lääkärit eivät ole vieläkään löytäneet hänelle oikeaa diagnoosia. Bayzin saa kotona rakkautta ja perheet tekevät kaikkensa, jotta lapsi olisi onnellinen. Erikoinen ulkonäkö aiheuttaa valitettavasti myös sen, että poika saa negatiivista huomiota. 

– Ihmiset tuijottavat poikaamme, kun käymme kaupassa tai missä tahansa, äiti kertoo. 

Bayzid_2
© Barcroft TV

Onneksi pojan koti ja naapurusto on turvallinen paikka Bayzidille. Siellä kaikki tuntevat pojan ja rakastavat häntä juuri sellaisenaan. 

Bayzid on iloinen pieni poika, joka pitää jalkapallon pelaamisesta ja serkkujensa kanssa leikkimisestä – sairaus ei kuitenkaan vaikuta vain hänen ulkonäköönsä. Pojalla on ollut lukuisia komplikaatioita ja jaksoja, jolloin hän on jarkuvasti kipeänä. Pojalla on ollut ongelmia muun muassa verenpaineen, maksan ja munuaisten kanssa. 

– Poika kärsii sairauden aiheuttamista oireista päivittäin, isä kertoo. 

Bayzid_3
© Barcroft TV

Pikkupoika on viettänyt sairaalassa lukuisia päiviä, tavannut eri aloille erikoistuneita lääkäreitä ja vihdoin näyttäisi siltä, että on olemassa toivoa. Lääkärit ovat löytäneet hoidon, jonka avulla sairauden oireita voidaan lievittää. Hoito kuitenkin maksaa paljon ja tällä hetkellä on epäselvää, kuinka Bayzidin vanhemmat kykenevät maksamaan kaiken. 

– Voin huonosti, sillä tiedän, että meillä ei ole varaa maksaa Bayzidin hoitoa, isä kertoo. 

Perhe näkee kuitenkin valoa tunnelin päässä, vaikka lääkkeet ja hoidot maksavat paljon. He uskovat, että lääkärit kehittävät lääkkeen, jonka avulla poika tulee parantumaan täysin. 

– Uskon, että on olemassa hoitokeino, jonka avulla poikani saadaan täysin terveeksi. Aiomme kokeilla kaikkia vaihtoehtoja, jotta poikamme paranisi ja pystyisi elämään niin kuin kaikki muut lapset, Bayzidin äiti kertoo. 

Voit katsoa Bayzidista kertovat videon alapuolelta:

Toivon todella, että Bayzid saa oikeaa hoitoa ja apua. Jaa tarina Facebookissa, jotta muut saavat lukea tästä erikoisesta sairaudesta.