Poika melkein kuoli syötyään äitinsä valmistaman hampurilaisen: Nyt äiti haluaa varoittaa kaikkia

Fioren perhe oli viettämässä yhdessä kaunista kesäiltaa, kun he päättivät pistää grillin kuumaksi ja kokata illalliseksi hampurilaisia.

Mutta ennen kuin he huomasivatkaan, niin ilta sai järkyttävän käänteen.

Pieni 6-vuotias Anthony Fiore otti muutaman haukun hampurilaisestaan ja vain minuutteja myöhemmin hän muuttui todella huono vointiseksi.

Äiti kiidätti poikansa sairaalaan ja lääkärien pojan vatsasta tekemä löytö sai hänet järkyttymään.

Nyt hän haluaa varoittaa muita vanhempia, jotta vastaavaa ei tapahtuisi kenellekään muulle.

CBC

”Tuntui siltä, kuin minua olisi pistelty neuloilla”, 6-vuotias Anthony kertoo kanadalaiselle radiokanava CBC:lle.

Kun Anthony alkoi voida huonosti syötyään palan hampurilaista, hänen vanhempansa kiidättivät pojan sairaalaan, jossa lääkärit huomasivat hänen nielaisseen palasen metallisesta grilliharjasta.

Vastaavia metalliharjoja käytetään yleisesti grillien puhdistamiseen ja tällaisia löytyy varmasti monien suomalaistenkin kodeista.

CBC

– Tiesimme jonkin olevan pielessä, sillä hän oli kovissa kivuissa ja vain itki. Tuosta kohtalokkaasta ruokailuhetkestä kesti noin 12 tuntia, kunnes lääkärit aloittivat leikkauksen”, Anthonyn äiti Nadia Fioren kertoo.

– Menimme ensin lähimpään sairaalaan, josta hänet kiidätettiin Toronton lastensairaalan, hän jatkaa.

Paikallisen sairaalan lääkäreillä ei ollut työkaluja vaativan leikkauksen suorittamiseen, sillä ohuet metallin palaset olivat jääneet kiinni pojan kurkkuun.

CBC

Mutta lastensairaalan erikoiskirurgit onnistuivat lopulta poistamaan kaikki metallin palat pitkän ja vaativan leikkauksen jälkeen.

Tärkeintä leikkauksessa oli varmistaa se, ettei Anthonyn kurkussa olleet piikit aiheuttaneet infektiota niissä olleiden bakteerien takia.

Kyse ei ollut ensimmäisestä kerrasta, kun lääkärit joutuivat vastaavan tehtävän eteen, kertoo CBC.

Sairaala on joutunut vuosien varrella hoitamaan useita potilaita, joiden kurkusta on jouduttu poistamaan grilliharjan palasia leikkauksella.

CBC

– Pahimmassa tapauksessa nuo metalliset harjakset voivat puhkaista reikiä sisuskaluihin ja aiheuttaa hengenvaarallisen tilanteen, kertoo lääkäri Aziz Benbrahim.

– Meillä oli kerran potilas, jolla oli ollut palasia kehossaan kahden viikon ajan. Ne olivat aiheuttaneet kattavia vahinkoja ja niiden poistaminen vaati valtavan operaation.

Flickr

Grillejä valmistavassa Barbecue Worldissä työskentelevä Duff Dixon kehottaakin ihmisiä vaihtamaan grilliharjansa välittömästi uusiin, kun ne alkavat irrottaa harjaksiaan.

Asiantuntijan mukaan on myös parempi käyttää harjaa, jossa harjakset ovat kiinni metallisessa levyssä, eikä puisessa tai muovisessa osassa. Dixonin mukaan vastaavia tapauksia on ollut niin kauan, kun grilliharjoja on kodeissa käytetty.

Jätä metalliharja pois – toimi tällä tavalla

Turvallisin tapa grillin puhdistamiseen onkin siis jättää metallinen harja kokonaan pois.

On olemassa useita muita keinoja grillin puhdistamiseen, joissa sinun ei tarvitse käyttää harjaa lainkaan. Jotkut vain sytyttävät grillin ja antavat sen palaa pitkään kuumana, jolloin se polttaa kaikki karstat pois ritilästä. Toiset käyttävät avuksi raakaa perunaa, jota hierotaan rautaan tai esimerkiksi alumiinifoliota.

Voit myös nostaa ritilän suoraan pois grilliltä nurmikolle sen jälkeen, kun se on viilentynyt. Tällöin ongelmat yleensä poistuvat yön aikana.

Anthonyn äiti, Nadia, kertoo julkaisseensa poikansa tarinan siksi, että hän haluaa varoittaa muita perheitä vastaavasta tilanteesta ja siihen liittyvistä riskeistä.

– Toivon, että nämä metalliset grilliharjat poistettaisiin kokonaan kaupoista. Ne pitäisi kieltää, hän sanoo.

CBC

Perhe ei ole käyttänyt grilliään enää tuon tapauksen jälkeen ja Nadia kertookin Anthonyn pelkäävän nyt kaikkea grillissä käynyttä ruokaa.

Toivottavasti hän pääsee vielä yli pelostaan, mutta nyt ainoa asia, jonka me voimme tehdä, on jakaa tätä tietoa eteenpäin. Samanlaisia metaliharjoja käytetään myös monissa suomalaiskodeissa grillin puhdistamiseen kesäisin, joten olkaa varuillanne!