Poika lyyhistyi maahan keinuleikkien jälkeen – nyt äiti haluaa varoittaa muita vanhempia tästä vaarasta

Unilad-sivuston mukaan raju keinunpyöritys oli aiheuttanut huonovointisuutta pojassa. Rebecca kuvailee poikansa kokemia oireita joihin kuului hengitysvaikeudet sekä päässä koettua kipua.

Pojan pään yläosa oli myös punainen, aivan kuin hän olisi polttanut sen auringossa. Rebeccan mukaan äkillinen veren syöksyminen pään yläosaan johtui rajusta kieppumisesta ja pään pitämisestä keinun ulkopuolella.

Unilad-sivuston mukaan lääkärit olivat ihmeissään pojan saamista vammoista ja luulivat aluksi, että hänen päänsä oli spray-maalattu punaisella värillä.

Poika tutkittiin tarkkaan ja lähetettiin jatkotesteihin. Röntgenkuvauksen tulokset osoittivat, että poika ei ollut saanut pysyviä aivovammoja.

“Luojan kiitos testin tulos oli hyvä: ei sisäisiä vammoja eikä aivojen turvotusta. Tästä lähtien olemme erittäin tarkkana ettei keinuissa pyöritä kovalla vauhdilla.”, Rebecca kirjoittaa helpottunein mielin.

Rebeccan poika ei saanut onneksi hengenvaarallisia vahinkoja, mutta hän silti haluaa vanhempien olevan tarkkana, että lapset eivät kiepu keinuissa vaarallisen lujaa.

Exit mobile version