Poika kuolee auto-onnettomuudessa – vuotta myöhemmin äiti löytää kirjeen, joka muuttaa kaiken

Anna Hutt sai kokea pahimman painajaisen, jota yksikään vanhempi ei voi edes kuvitella. 

Neljä vuotta sitten hänen 16-vuotias poikansa kuoli traagisessa onnettomuudessa. Payton Casteel oli juuri saanut uuden polkupyörän ja hän ajeli sillä naapurustossa, kun hän jäi henkilöauton alle. 

Paytonilla ei ollut kypärää, jonka vuoksi hän sai vakavia päävammoja ja kuoli nopesti onnettomuuden jälkeen. 

Viime viikolla, Payton palasi erityisellä tavalla takaisin Annan mieleen. 

© Youtube (Nebraska Medicine)

Payton oli juuri tehnyt päätöksen siitä, että hänestä tulisi elinluovuttaja. Anna oli luonnollisesti skeptinen, mutta poika halusi silti ilmoittautua listalle.

Paytonin kuoleman jälkeen, seitsemän ihmishenkeä on onnistuttu pelastamaan – kiitos hänen päätöksensä.

Yksi uuden mahdollisuuden saaneista henkilöistä oli Gary Flint. 

Gary on 60-vuotias isoisä, joka rakastaa viettää aikaa lastenlastensa kanssa. Gary sai kuutenkin kuulla järkyttävän uutisen, kun hänellä diagnosoitiin sydänlihassairaus – lääkärit ennustivat, että elinaikaa olisi jäljellä vain muutama kuukausi. 

© Youtube (Nebraska Medicine)

– He uskoivat, että minulle ei löytyisi uutta sydäntä, kertoo Flint KMTV:lle ja selventää, että hän oli jo valmistautunut kuolemaansa.

Kaikkien oletusten vastaisesti, Gary Flint saikin uuden mahdollisuuden. 

Hänelle sopiva sydän oli löytynyt. 

Kyseessä oli Paytonin sydän. 

Gary pääsi leikkaukseen vain päiviä Paytonin traagisen onnettomuuden jälkeen. 

© Youtube (Nebraska Medicine)

– Minulla on nyt kahdet syntymäpäivät. Sanon ihmisille, että olen 64-vuotias, mutta matkalla kohti 18 vuoden ikää. Ensimmäinen syntymäpäiväni on 27. helmikuuta, tuolloin minä synnyin. Toinen syntymäpäiväni on 23. toukokuuta, päivä, jolloin sain Paytonin sydämen. Kyseinen syntymäpäivä merkitsee minulle valtavasti, kertoo Gary Nebraska Medisinen kotisivuilla

Vuosi sydämen luovutuksen jälkeen, Gary päätti kirjoittaa Paytonin perheelle kirjeen. Kun äiti katsoi postilaatikkoon, hän huomasi kirjekuoren, joka pisti silmään – hän ei tiennyt keneltä se oli. 

Hän avasi sen ja luki Garyn tunteikkaan kirjeen, jonka jälkeen hän otti mieheen yhteyttä. 

Äiti kertoi kaiken pojastaan Garylle. Hetken keskustelun jälkeen, Anna oli vakuuttunut siitä, että Gary oli täydellinen vastaanottaja hänen poikansa sydämelle. 

– Payton elää minun kauttani. Kun hänen äitinsä kertoo siitä, että hänen poikansa rakasti autoja, moottoripyöriä, musiikkia… Se kuulostaa aivan minun elämältäni, kertoo Gary. 

He jatkoivat keskustelua muutaman vuoden ajan – ja tapasivat kasvotusten ensimmäisen kerran sunnuntaina, 12. päivä toukokuuta, kun vietettiin amerikkalaista äitienpäivää. 

© Youtube (Nebraska Medicine)

Garylla oli mukanaan kukkakimppu ja nallekarhu, joka oli tehty tilaustyönä.

© Youtube (Nebraska Medicine)

Nallekarhun sisällä oli elektroninen sydän, joka sykki hänen poikansa sydämen tahdissa. 

© Youtube (Nebraska Medicine)

Äiti sai kuunnella poikansa sydämenlyöntejä stetoskoopin avulla. Kyseessä oli äärimmäisen liikuttava hetki. 

© Youtube (Nebraska Medicine)

Anna oli aluksi erimieltä, kun hänen poikansa halusi elinluovuttajaksi. Tänä päivänä Anna on itse ilmoittautunut elinluovuttajaksi ja kehoittaa muita tekemään saman. Äiti kertoo olevansa kiitollinen siitä, että poika avasi hänen silmänsä – ja näytti hänelle, kuinka fantastisen mahdollisuuden elinluovuttaja antaa lähes toivottomassa tilassa olevalle henkilölle. 

© Youtube (Nebraska Medicine)

– Poikani opetti minulle, että elämä on erittäin suuri lahja, äiti kertoo. 

Elinluovuttajaksi ilmoittautumalla voi tosiaan saada aikaan uskomattoman muutoksen toisen ihmisen elämässä!

Jaa tämä artikkeli ystävillesi, jotta hekin voivat harkita elinluovuttajiksi ryhtymistä.