Pizzerian asiakkaat rupesivat auttamaan vähäosaisia ostamalla heille pitsaviipaleita.

Eräänä päivänä yksi Philadelphiassa toimivan Rosa’s Fresh Pizzan asiakkaista kysyi ravintolan omistajalta tulivatko kodittomat ihmiset joskus sinne syömään. Vastaus oli myönteinen, ja sen kuultuaan tuo asiakas kysyi voisiko hän maksaa pitsaviipaleen seuraavalle kodittomalle henkilölle joka tulisi sisään. Mies antoi yhden dollarin, eli yhden viipaleen hinnan maksuksi ja lähti jatkamaan päiväänsä.

Pizzerian omistaja Mason Wartman piti ideasta, ja laittoi seinälle lapun jossa ilmoitettiin sen olevan pitsaviipaleen arvoinen. 

Seuraavana päivänä nälkäinen henkilö astui ravintolaan sisälle, ja hänellä oli vain 65 senttiä mukanaan. Mason kertoi hänelle että hän voisi pitää kolikkonsa, sillä pitsa oli jo maksettu. 

Ennen pitkää ihmiset kuulivat Rosa’s Fresh Pizzan hienosta tavasta auttaa kodittomia ja huono-osaisia, ja kävi niin että todella monet innostuivat ostamaan dollarin arvoisen viipaleen kodittomalle henkilölle. Nyt Rosa’s Fresh Pizza on tarjoillut kodittomille jo yli 10 000 hyväsydämisten asiakkaiden maksamaa viipaletta.

Tänä päivänä Masonin pizzeria on Philadelphiassa tunnettu hyvää tekevistä asiakkaistaan. Joka päivä sisään tulee ihmisiä jotka jättävät ylimääräisen dollarin kodittomien auttamiseksi.  

 

Rosa’s Fresh Pizzan seinillä on vaikka kuinka monta lappua joista kukin edustaa pitsasiivua joka on etukäteen maksettu. Monet lahjoittajat kirjoittavat lappuun lyhyen viestin.

 

Monille ilmaisesta pitsasta on tullut erittäin tärkeä lisä muutoin lähes olemattomaan ruokavalioon. 

”Olen ollut välillä koditon ja välillä kodillinen viimeiset viisi vuotta. Kodittomuus on todella kovaa, mutta ainakin voin odottaa hyvillä mielin kello 11:sta jolloin voin saada hieman lämmintä ja tuoretta pitsaa,” sanoi eräs asiakas.

Ilmaisia siivuja eivät hyödynnä vain kodittomat, vaan myös ihmiset joilla on asunto, mutta ei rahaa ruokaan. 

Jotkut pitsaa lahjoittavista ihmisistä ovat itsekin olleet kodittomia, ja tietävät kuinka vaikeaa se on. Nyt he haluavat auttaa toisia joilla menee huonosti.

 

Olipa kiva lukea tällaisesta toiminnasta! Jaa tämä juttu Facebookissa!

Julkaistu Newsnerissä, tykkää meistä Facebookissa!