Pizzakuski näki talon palavan – kuuli sisällä olevan lapsia ja syöksyi liekkeihin: ”Olin valmis kuolemaan”

Vaaralliset sekä yllättävät tilanteet paljastavat useimmiten ihmisten todellisen puolen. Kaikki meistä eivät ole valmiita esimerkiksi riskeeraamaan omaa henkeään toistensa auttamiseksi, mutta joidenkin sisältä löytyy myös sellaista voimaa.

Juuri siksi näiden lasten vanhemmat ovat nyt ikuisesti kiitollisia tälle pizzakuskille, joka pelasti heidän lapsensa varmalta kuolemalta.

Ruokalähetin työ voi kuulostaa paperilla melko rauhalliselta ja vaarattomalta, mutta Nick Bosticin kohdalla hänen työvuoronsa muuttui yhdessä silmänräpäyksessä kamppailuksi elämästä ja kuolemasta.

Kello oli juuri ylittänyt puolen yön merkin, kun 25-vuotias Bostic haistoi palaneen käryä ja näki savun nousevan talosta, jonka lähelle hän oli juuri vienyt pizzalähetyksen. Tarkempi vilkaisu paljasti heti, että talon ikkunoista löivät ulos valtavat lieskat.

Viisi lasta loukussa palavassa talossa

Bostic juoksi lähemmäs saadakseen paremman kuvan tilanteesta ja viittelöi ohiajavia autoja pysähtymään auttamaan.

Autoilija kuitenkin ajoi pysähtymättä hänen ohitseen.

25-vuotias ruokalähetti ymmärsi tilanteen vakavuuden, kun hän juoksi talon ovelle ja näki sisällä olevan loukussa neljä lasta, jotka yrittivät paeta palavan talon alakertaan. Nick Bostic ei epäröinyt hetkeäkään vaan syöksyi läpi tulen ja savun auttaen lapset yksi kerrallaan ulos palavasta rakennuksesta.

Jokaisen pelastusretken jälkeen hänen näkönsä heikkeni savun takia ja hänen hengityksensä muuttui raskaaksi keuhkojen antaessa kaikkensa.

Kun Bostic luuli jo saaneensa pelastettua kaikki lapset palavasta talosta, hän lyhistyi hetkeksi yskien voimakkaasti. Sillä hetkellä yksi pelastetuista lapsista kuitenkin paljasti, että heidän 6-vuotias sisaruksensa oli yhä jumissa yläkerrassa.

Oli valmis kuolemaan itse

Sankarillinen 25-vuotias Bostic nousi ylös ja ryntäsi välittömästi takaisin tulen sekä savun peittämään rakennukseen näkemättä juuri mitään. Hän aikoi hakea lapsen ulos ja pelastaa tämän hinnalla millä hyvänsä.

– Se oli ainoa asia, joka minulla oli mielessäni, hän sanoo.

– Tarkoitan, että olin siinä ihan 110% valmiina. Oli todella vaikea nähdä mitään, sillä savu oli jo paksua. En osaa edes selittää sitä, mutta olin tavallaan valmis kuolemaan siihen paikkaan sinä iltana. Jollain tapaa se ajatus myös rauhoitti minua. Tiesin, että minun oli vain toimittava niin nopeasti kuin mahdollista, Bostic muistelee Spotlight Stories -sivuston mukaan.

Ello! 🙂

Posted by Nick Bostic on Wednesday, July 13, 2022

Palokunta saapui paikalle kovalla ryminällä juuri samalla hetkellä, kun Bostic haahuili ulos läpi liekkien ja savun mukanaan 6-vuotias tyttö, jonka hän oli pelastanut sisältä. Bostic joutui lopulta hyppäämään toisen kerroksen ikkunan läpi päästäkseen ulos lapsen kanssa.

Viranomaisten jakamalla voi nähdä, miten Nick juoksee talon pihalla tyttö sylissään ja ojentaa tämän välittömästi viranomaisille. Vain sekuntia myöhemmin hän lyyhistyy itse maahan ja pian ensihoitajat saapuvat auttamaan häntä.

Nick sai vakavia viiltovammoja rikottuaan ikkunan ja hänen keuhkonsa olivat vaurioituneet savun hengittämisestä palovammojen lisäksi. Tilanteen huomioon ottaen hän oli kuitenkin kiitollinen selvittyään elossa.

Ennen kaikkea hän oli onnellinen ja helpottunut siitä, että hän sai pelastettua kaikki viisi lasta ulos talosta.

Voit katsoa viranomaisten videon Bosticin sankariteosta tästä: