Perheenäidillä oli jo entuudestaan kymmenen poikaa – tyttö syntyi vasta 18 vuoden yrittämisen jälkeen

Alexis Brett on ensimmäinen äiti Iso-Britanniassa, joka on synnyttänyt peräkkäin kymmenen poikaa. Perheenäiti oli jo pitkään toivonut saavansa tyttären.

Uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin perheeseen syntyi vastikään yhdestoista lapsi. Alexis sai 39-vuotiaana ensimmäisen tyttärensä. Perheenäiti on viimeisten kahdeksantoista vuoden aikana ollut raskaana kaiken kaikkiaan kahdeksan kertaa. Perheeseen on myös syntynyt kaksosia.

Tapauksesta on uutisoinut muun muassa Bored panda-sivusto.

Ilouutinen

Äidin keho on ollut jatkuvasti koetuksella, sillä hän on ollut raskaana ajallisesti noin kahdeksan vuoden ajan. He ovat todella iloisia siitä, että perheeseen syntyi tyttövauva.

Vanhemmat ovat kertoneet, että perheen dynamiikka on muuttunut tyttövauvan syntymän jälkeen. Perheenäiti on kertonut, että veljet ovat käyttäytyneet paremmin sen jälkeen kuin perheeseen syntyi tyttö.

Veljet pitävät hyvää huolta siskostaan ja he yrittävät parhaansa mukaan olla herättämättä nukkuvaa prinsessaa. Vanhemmat ovat paljastaneet, ettei viimeisin raskaus ollut ennalta suunniteltu. Raskausuutinen oli ehdottomasti positiivinen koko perheen mielestä. He olivat aina toivoneet saavansa tytön, mutta he olivat jo ehtineet luopua toivosta.

Kuva: Caters

Tyttövauva

He olivat todella iloisia ja onnellisia, kun heille selvisi vauvan sukupuoli. He olivat kuitenkin alkuraskauden aikana vielä siinä uskossa, että heille syntyisi jälleen poikavauva. Vanhempien lisäksi perheessä on nyt kymmenen poikaa ja yksi tyttö.

Perheenäiti on kertonut, että hänellä oli ennen sellainen olo, kuin jotain puuttuisi hänen elämästään. Synnytyksen jälkeen hän paljasti, että tyttövauva oli ehdottomasti se puuttuva palanen.

”Rakastan perhettäni sellaisena kuin se on nyt”, kertoo äiti.

Kuva: Caters

Perhe-elämä

Perhe on saanut muilta ihmisiltä paljon huomiota, mutta se ei ole aina ollut positiivista. Perheenäiti on kertonut, että jotkut ihmiset ovat sitä mieltä, että he hankkivat lapsia vain tukien takia. Tilanne on kuitenkin sellainen, että perhe ei ole mistään varakkaimmasta päästä. Perheenisä työskentelee veturinkuljettajan ja Alexis toimii kunto-ohjaajana muutaman kerran viikossa.

Alexis on kertonut, että hänen elämänsä kotiäitinä on myös välillä melko hektistä. Perheenäiti on myös paljastanut, että hän pesee jatkuvasti pyykkiä tai laittaa lapsilleen ruokaa.

Elämä ei aina ole pelkkää auringonpaistetta ja sateenkaria. He ovat kuitenkin todella onnellisia siitä, että he ovat saaneet yksitoista ihanaa lasta. Kaikki ihmiset eivät voi saada lapsia, jonka takia hedelmällisyyttä ei koskaan tulisi pitää itsestäänselvyytenä.

Kuva: Caters

Onnea koko perheelle perheenlisäyksestä!

Jaa tämä tarina kaikille ystävillesi!