Perhe arveli jonkin olevan pielessä – piilokamera paljasti karmivan totuuden

Perusajatus vanhainkotien takana on erittäin hieno. Rauhallinen paikka, jossa vanhuksemme, jotka rakensivat maamme ja yhteiskuntamme nykytilaan, saavat apua päivittäisiin askareisiinsa ja voivat levätä hyvillä mielin.

Kyse on sellaisesta avusta ja hoivasta, jota me emme ehkä itse enää kykene päivittäin heille antamaan.

On kuitenkin traagista, että tämä kaunis ajatus ei aina todellisuudessa toimi näin. On olemassa pahoja ihmisiä, jotka käyttävät tilannetta hyväkseen meille rakkaiden ja puolustuskyvyttömien ikäihmisten kustannuksella.

Tämä karmiva esimerkkitapaus tapahtui vanhainkodissa Texasissa Yhdysvalloissa. Se on yksi pahimpia, joista olen kuullut.

Kuva: Youtube

Minnie Graham oli elänyt pitkän ja onnellisen elämän. Mutta kuten niin monet muutkin iäkkäämmät ihmiset, hän ei lopulta enää kyennyt asumaan kotonaan, jolloin hänen lapsensa hankkivat tälle paikan vanhainkodista.

Hänellä oli suuri perhe lapsineen sekä lapsenlapsineen. Jokainen heistä rakasti Minnietä paljon ja he vierailivatkin tämän luona usein.

Pian muuton jälkeen perhe kuitenkin huomasi muutoksen Minnien käytöksessä. Hän valitti yhä useammin henkilökunnan toiminnasta. Hän kertoi joutuneensa pahoinpidellyksi, josta johtuen hänellä oli mustelmia kasvoissaan ja ruumiissaan.

Kuva: Youtube

Vanhainkodin johtajan mukaan Minnie oli kuitenkin vain pudonnut pyörätuolistaan, mistä kaikki mustelmat johtuivat.

Perhe ei oikein tiennyt mihin uskoa. He tarvitsivat enemmän todisteita selvittääkseen, oliko hoitajilla todella pahat mielessä.

He ottivat asian omiin käsiinsä ja asensivat piilokameran Minnien huoneeseen. Tuolloin he pystyivät itse näkemään, mitä siellä tapahtui perheen ollessa poissa.

Kuva: Youtube

Mutta mikään ei olisi voinut valmistaa perhettä siihen, mitä kameraan lopulta tallentui.

Kaksi hoitajaa löi ja potki Minnietä, joka vain kiljui tuskasta. He tiputtivat tämän pois pyörätuolista riepotellen ja pesun jälkeen työnsivät 98-vuotiaan naisen likaiset vaatteet tämän suuhun.

Hoitajat käyttivät fyysistä väkivaltaa ja olivat todella ilkeitä, eivätkä välittäneet siitä, ettei Minnie kyennyt mitenkään puolustamaan itseään.

Kuva: Youtube

Järkyttynyt perhe nosti tapauksesta heti rikossyytteet. Hoitajat saivat lopulta potkut vanhainkodista, mutta kaikkien järkytykseksi he saivat todistukset, jotka sallivat heidän työskennellä vanhusten parissa jatkossakin.

On aivan järkyttävää, että jotain tällaista voi tapahtua. En voisi edes kuvitella, miten vihaiseksi tulisin, jos joku tekisi tällaista omalle äidilleni!

Voit katsoa tapauksesta kertovan uutisvideon tästä, mutta varoituksen sananen. Se sisältää melko raakoja kuvia.

Tämä on kuvattova ja traaginen tarina, mutta toivottavasti se herättäisi ihmiset miettimään sitä, kuinka vanhuksiamme kohdellaan. Voimme auttaa jakamalla artikkelia ja kiinnittämällä enemmän huomiota tilanteeseen. Kenenkään ei pitäisi joutua kestämään tällaista kohtelua, eikä varsinkaan rakastettujen ja arvostettujen ikäihmisten!