Perhe adoptoi kaksi lasta ja sen jälkeen heidän talonsa vandalisoitiin – lasten reaktio tekoon oli uskomaton

Kuva: Youtube

Anne Hollisilla ja hänen miehellään oli jo entuudestaan kaksi biologista lasta, kun he päättivät adoptoida kaksi orvoksi jäänyttä Downin syndroomaa sairastavaa tyttöä. Anne ja hänen miehensä adoptoivat tytöt ja antoivat heille uuden kodin Illinoisissa, jossa he nauttivat elämästä leikkien yhdessä veljiensä kanssa.

Ilkivaltaa taloon ja autoihin

Kaikki eivät kuitenkaan olleet yhtä iloisia naapurustoon muuttaneista uusista lapsista. Hollisin perheen kauhuksi eräänä päivänä he heräsivät vain havaitakseen, että heidän koko talonsa ja autonsa oli vandalisoitu spraymaalilla. Ympäri talon seiniä oli maalattua sanoja, kuten ”vammainen”, sekä muita haukkumasanoja, jotka kohdistuvat kehitysvammaisiin.

Kun Hollisien 6- ja 7-vuotiaat pojat näkivät tämän, he reagoivat siihen uskomattomalla tavalla. He halusivat tehdä videon ja puolustaa sisariaan maailman pahuutta vastaan.

He muuttavat maailmaa

Pojat istuivat alas ja kirjoittivat korteille lauseita, joita he halusivat näyttää kameralle, jotta koko maailma voisi nähdä heidän puolustavan sisartaan. Vanhempiensa avustuksella he kasasivat erilaisia lauseita, joissa kertovat sisartensa elämästä.

Korteilla lukee muun muassa; ”He muuttavat maailmaa. He taistelevat tietämättömyyttä, suvaitsemattomuutta ja vihaa vastaan korvaten sen toivolla, rakkaudella ja kunnioituksella.” Nämä nuoret pojat päättivät kertaheitolla kumota kaikki ihmisten ennakkoluulot siskojaan kohtaan.

Video jatkuu poikien kumotessa ihmisten ennakkoluuloja kehitysvammaisia kohtaan, eikä se varmasti jätä ketään kylmäksi:

Exit mobile version