Ensihoitajan järkyttävä paljastus: ”Minua on uhattu aseella” – Pelastuslaitos vetoaa suomalaisiin videolla

Monille meistä on itsestään selvää, että virantoimituksessa olevia ammattilaisia ja pelastushenkilöitä tulee kunnioittaa ja heidän tulee antaa tehdä työnsä rauhassa.

Nämä ovat ne henkilöt, jotka saapuvat ensimmäisenä paikalle, kun joudumme pahaan pulaan ja tarvitsemme apua. Siksi onkin aivan käsittämätöntä, kuinka monet auttajat joutuvat työssään pelkäämään oman hyvinvointinsa puolesta.

Nyt Keski-Uudenmaan Pelastuslaitos on päättänyt puuttua tilanteeseen ja se on julkaissut videon, jolla pelastajat haluavat vedota kaikkiin suomalaisiin.

Tätä sanomaa kuuluu jokaisen meistä JAKAA eteenpäin!

Vuosi vuodelta tilanne on mennyt entistä enemmän siihen, että auttajat ja erilaiset pelastushenkilöt joutuvat työssään kokemaan väkivaltaa sekä uhkailua. Pelastuslaitoksen mukaan asiasta on tullut jo niin arkipäiväistä, että monella pelastajalla on siitä omakohtaista kokemusta.

Keski-Uudenmaan Pelastuslaitos ja HUS Hyvinkää Akuutti päättivät nyt puuttua tilanteeseen, kun se julkaisi Facebookissa videon, jolla pelastajat pyrkivät vetoamaan jokaiseen suomalaiseen auttajien puolesta. Video on itsessään yksinkertainen, mutta sen sanoma on entistäkin vakavampi ja jokaisen tulisi kuulla sen.

Näin pelastuslaitoksen työntekijät kertovat videolla:

– Minua on uhattu aseella työtehtävällä.

– Minua on heitetty tavaroilla.

– Mua on revitty hiuksista.

– Minua on lyöty ja nimitelty työtehtävällä.

Video leviää vauhdilla

Videolla nähtävät henkilöt ovat kaikkia auttajia, jotka ovat työtehtävissään joutuneet kokemaan väkivaltaa. Pelastuslaitoksen kirjoittaman saatetekstin mukaan on varsin kuvaavaa, että jokainen videolla tarinansa kertova henkilö löydettiin yhden työpäivän aikana töissä olleista ihmisistä muutamalta asemalta. Tähän nähden väkivallan määrä pelastajien työtehtävässä on yksinkertaisesti järkyttävää.

– Emme hyväksy meihinkään kohdistunutta väkivaltaa tai sillä uhkailua. Tulemme aina pyynnöstä paikalle ja tehtävämme on auttaa, julkaisun yhdessä kirjoitetaan.

Lyhyessä ajassa sunnuntaina julkaistu video on jo kerännyt yli 55 000 näyttökertaa ja sitä on jaettu yli 600 kertaa Facebookissa.

Voit katsoa videon itse alla olevasta upotuksesta:

Älä tee pahaa auttajalle!

Älä tee pahaa auttajalle!Auttajaan kohdistuneesta väkivallasta ja sillä uhkailusta on tullut arkipäivää. On kuvaavaa, että videolla tarinansa kertovat henkilöt löytyivät helposti yhtenä työpäivänä työskennelleistä henkilöistä muutamalta asemalta. Kaikilta, joilta asiaa tiedusteltiin löytyi omakohtainen tarina itseensä työtehtävällä kohdistuneesta väkivallasta tai sillä uhkailusta. Useimilla oli jopa valinnanvaraa, minkä jutun kertovat.Emme hyväksy meihinkään kohdistunutta väkivaltaa tai sillä uhkailua. Tulemme aina pyynnöstä paikalle ja tehtävämme on auttaa!Keski-Uudenmaan pelastuslaitosHUS Hyvinkää Akuutti / Ensihoito

Posted by Keski-Uudenmaan pelastuslaitos on Sunday, July 29, 2018

Näiden tarinoiden kuuliminen on järkyttävää. Miksi kukaan haluaisi vahingoittaa ihmisiä, joiden ainoa tehtävä on yrittää auttaa meitä muita. En voi käsittää tätä. Nyt meidän on kaikkien tehtävä ainoa oikea asia ja JAETTAVA tätä videota mahdollisimman monelle ihmisille, jotta saamme sanan leviämään. Väkivalta ei ole ikinä hyväksyttävää, eikä auttajien pitäisi joutua pelkäämään työtehtävissään, kun he yrittävät pelastaa ihmishenkiä!