Pekka Poudalle kävi nolo virhe suorassa lähetyksessä – Sini-koiran reaktio pelasti: ”Unohdin koko homman”

MTV:n Uutisaamun katsojat saattoivat aamulla hieraista hetken silmiään, sillä meteorologi Pekka Poutaa ei näkynyt ruudussa, vaikka ohjelman sääosio oli jo alkanut.

MTV:n tv-meteorologi Pekka Pouta ilmestyi aamulla Uutisaamun säälähetykseen silminnähden hengästyneenä sekä myöhässä monien katsojien hämmästykseksi.

MTV Uutisten ankkuri Eerikki Pitkänen oli ohjannut lähetyksen kohti sääosiota, mutta Pekka Poutaa ei kuitenkaan näkynyt tutulla paikalla sääkarttojen edessä sovittuun aikaan.

Kuvakaappaus / MTV Uutiset

Koira pelasti pahemmalta mokalta

Pitkäsen kerrottua ensin lyhyesti säästä meteorologi kuitenkin syöksyi paikalle hieman hengästyneenä pahoitellen tilannetta.

Pouta oli ollut omassa toimistossaan uppoutuneena loppuviikon sääkarttoihin ja unohtanut täysin, että suoralähetys oli käynnissä ja hänen vuoronsa oli tulossa.

– No huhuh! Kiitos, kun tuurasit, selvästi hengästynyt meteorologi veisteli astuessaan kameroiden eteen.

– Väänsin tuolla niitä loppuviikon säitä, niin unohdin koko homman, Pouta naureskeli.

Kuvakaappaus / MTV Uutiset

– Sini meinas kuitenkin tulla herättelemään, hän jatkaa viitaten tv:stäkin tuttuun Sini-koiraansa, joka esiintyy monesti aamuisin isäntänsä rinnalla sääohjelmissa.

Lopulta sääosio saatiin kuitenkin hoidettua loppuun kunnialla kokeneen meteorologin vetämänä.

Pouta kertoi MTV Uutisille myöhemmin Sinin sisäisen kellon olevan onneksi niin hyvä, että se oli ymmärtänyt kiireellisen tilanteen.

Voit katsoa uutisklipin videosta MTV:n sivuilta tästä.

Pekka Pouta ja Sini-koira kuvattuna yhdessä. Kuva: ATTE KAJOVA / All Over Press