Pariskunta myi kaiken ja muutti itse tekemäänsä pientaloon luonnon keskelle

Andrew ja Gabriella Morrison kyllästyivät elämään ”normaalia” elämäänsä. Niinpä he päättivät myydä melkein kaiken omaisuutensa ja astuivat uuteen, erilaiseen maailmaan. He halusivat ottaa etäisyyttä jokapäiväisistä rutiineistaan ja etsivät yksinkertaisempaa elämäntapaa. Ensin pariskunta matkusti viideksi kuukaudeksi Meksikoon kokoamaan ajatuksiaan.

Yhdysvaltalaiset Andrew ja Gabriella ostivat sitten Oregonin osavaltiosta kaksi hehtaaria maata. He olivat näet päättäneet rakentaa itselleen talon. Kyse ei kuitenkaan ollut aivan tavallisesta omakotitalosta ja ”amerikkalaisesta unelmasta”. 

”Kun kuulin ensimmäisen kerran minikokoisista taloista, olin myyty. Se oli juuri sitä mitä halusimme,” Gabriella kirjoitti nettisivullaan.

Asumus on rakennettu pyörien päällä olevalle lavalle, joten perustuksia ei tarvittu tehdä. Tarkoitus on kuitenkin asua käytännössä pysyvästi yhdessä paikassa. Julkisivu on hieman vaatimaton, vaikka puuverhoilu on toki kivan näköinen. Rakennus on 8,5 metriä pitkä ja 2,4 metriä leveä.

”Olen työskennellyt kirvesmiehenä parikymmentä vuotta, joten tiedän kokemuksesta että jos palkkaat väkeä rakentamaan talosi, maksat tuplasti,” Andrew sanoo.

Keittiöstä löytyy kaikki tarvittava.

Ikkunoita ja valoa riittää, ja sisustus on sopivan moderni. Vuoristoisella syrjäseudulla sijaitsevan talon lämmitys hoituu propaanin avulla. Propaanitankki on niin iso, että sitä tarvitsee täyttää vain noin 6-8 kuukauden välein. 

Kivalta näyttää! Aurinkoisina päivinä aurinkopaneelit riittävät mainiosti kaikkia laitteita varten, mutta pilvisinä jaksoina generaattoriakin tarvitaan. Vesi saadaan omasta kaivosta. Pumppu pumppaa vettä 25 metriä taloa korkeammalla sijaitsevaan tankkiin, josta se sitten siirtyy putkia pitkin taloon.

Näkymä keittiön perältä koko asumuksen läpi.

Rappuset sopivat hienosti koko talon tyyliin ja ilmeeseen. Niiden alla oleva tila on tietysti hyödynnetty niin hyvin kuin vain mahdollista.

Näkymä parvelta.

Tosi kodikkaan näköinen makuusoppi!

Molemmissa päädyissä on parvi.

Kylpyhuonekin löytyy ihan sisältä. Siinä on ruotsalainen Separett-kuivakäymälä.

Kuvat: tinyhousebuild.com

On totta, että loppujen lopuksi voimme tulla toimeen hyvin vähällä. Niinpä pieni mutta toimiva ja laadukas koti voikin olla monelle oikea unelmien täyttymys. Jaa tämä juttu Facebookissa jos olet samaa mieltä!

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa.