Palokunnan kiireellinen varoitus kaikille vanhemmille – älä IKINÄ tee tätä virhettä lapsesi makuuhuoneen kanssa

Palokunta on julkaissut tiukan varoituksen siitä, kuinka vaarallista on jättää lasten makuuhuoneen ovi auki yön ajaksi, kertoo brittilehti The Sun.

Pelastuslaitoksen varoituksessa kerrotaan, että lapsen nukuttaminen ovi suljettuna voi olla aluksi vaikeaa, mutta lopulta se voi kuitenkin olla asia, joka tekee eron elämän ja kuoleman välillä.

Kyseinen artikkeli valottaa tärkeää asiaa, joka olisi myös hyvä kaikkien suomalaisten sisäistää ja oppia. Monet vanhemmat eivät ehkä ole edes koskaan ajatelleet tätä.

Jos teillä on tapana pitää lasten makuuhuoneen ovea öisin auki, niin muutat takuulla tapasi nähtyäsi tämän…

Shutterstock

The Sun -lehden haastatteleman palomiehen mukaan vanhempien voi olla vaikeaa saada pieniä lapsia nukkumaan ovi kiinni omassa huoneessaan. Kyse on silti kuitenkin tärkeästä asiasta.

– Teen paljon esitelmiä kouluissa, joten yksi asia, jota olen yrittänyt painottaa lapsille paloturvallisuudesta on se, kuinka tärkeää on nukkua ovi kiinni, palomies kertoo.

Tärkeä opetus

Tärkeän viestin tueksi Cold Springin palolaitos jakoi viestin mukana kuvan makuuhuoneen ovesta sen sisä- ja ulkopuolelta tavanomaisen asuntopalon jälkeen.

Kuvassa nähtävä muutos on yksinkertaisesti huomattava.

Makuuhuoneen oven sisäpuoli on lähes vahingoittumaton oven karmien jälkiä lukuun ottamatta. Sen takan riehuneesta palosta huolimatta ovi on tehnyt tehtävänsä.

As a parent it’s hard to convince little kids to sleep with the door closed, they always want it open just a little. I…

Posted by Cold Spring Harbor Fire Department on Tuesday, January 29, 2019

Samaa ei voida sanoa toisesta puolesta. Näin palolaitos selittää tilannetta:

– Alla olevat kuvat ovat loistava esimerkki siitä, kuinka tärkeää on pitää makuuhuoneen ovia kiinni nukkuessa.

– Molemmissa kuvissa näkyvä ovi on samainen ohut makuuhuoneen ovi.

– Oven ulkopuoli on vahingoittunut pahasti tulipalossa, mutta kuten sisäpuolelta voi nähdä, se on suljettuna tehnyt tehtävänsä ja suojellut makuuhuoneen sisätiloja liekeiltä.

– Jos tässä olisi kyse asutusta makuuhuoneesta, niin tuo oven sulkeminen olisi tarkoittanut ihmisen hengen pelastumista.

As a parent it’s hard to convince little kids to sleep with the door closed, they always want it open just a little. I…

Posted by Cold Spring Harbor Fire Department on Tuesday, January 29, 2019

Julkaisun jälkeen palokunnan viesti on levinnyt vauhdilla ja sitä on jaettu jo tuhansia kertoja ihmisten toimesta.

Minä en ollut tietoinen siitä, että kyse on näin suuresta riskistä. Vaikka tämä varoitus onkin lähtöisin Englannista, niin tulipalot ovat samanlaisia maasta huolimatta. Siksi tämä on erittäin tärkeä asia myös jokaiselle suomalaiselle opittavaksi. Auta meitä nyt levittämään tätä tärkeää viestiä jakamalla artikkelia sekä kuvia Facebookissa. Tekemällä sen voit pelastaa ihmishenkiä.