Palkallista lomaa töistä kun lemmikki on sairas – tämä Euroopan maa teki historiaa

Suomessa pienten lasten vanhemmat saavat olla muutaman päivän palkallisella vapaalla töistä hoitaessaan sairaita lapsiaan. Monet eläinten omistajat varmasti toivoisivat, että sama lainsäädäntö pätisi myös sairaisiin lemmikkeihin.

Suurimmassa osassa maista tämä ei ole mahdollista, mutta Italiassa asiat ovat toisin. Siellä oikeus on ensimmäistä kertaa todennut jo vuonna 2017, että omistaja saa jäädä palkalliselle sairauslomalle huolehtimaan sairaasta koirastaan.

”Tämä on huomattava askel eteenpäin”, sanoo Gianluca Felicetti, Italian Anti-Vivisection League -järjestön puheenjohtaja.

Felicettin edustama järjestö puolustaa eläinten oikeuksia ja esimerkiksi vastustaa eläinkokeita ja kemiallisten tuotteiden testausta eläimillä.

Kyseinen nainen, joka haluaa pysyä nimettömänä, joutui olemaan kaksi päivää poissa töistä hoitaessaan 12-vuotiasta englanninsetteriään Cucciolaa, joka oli joutunut leikkaukseen.

Naisen asianajajat Italian Anti-Vivisection League -järjestöstä osoittivat, että sairaan lemmikin hoitaminen on verrattavissa vakavaan perhesyyhyn, joka oikeuttaa palkalliseen sairauslomaan Italiassa. Oikeus oli samaa mieltä.

”Tämä on huomattava askel eteenpäin”, Gianluca Felicetti, järjestön puheenjohtaja, kertoo BBC:lle.

Asianajajat toivovat, että muutkin voivat hyötyä tästä ennakkotapauksesta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun oikeus on määrännyt työpaikan maksamaan sairausloman palkkaa lemmikin hoitamisesta, se tarkoittaa, että Italia tekee asiassa historiaa.

Tämä on iso askel eteenpäin. Myös eläimet ansaitsevat hyvää hoitoa ollessaan sairaita. Jaa artikkeli ja levitä sanaa tästä esimerkillisestä oikeuden päätöksestä.