Päivi Lipponen vihastui väitteistä Kesärannan eduista: ”Minä maksoin perheemme ruuat”

Pääministeri Sanna Marinin ruokakustannukset veronmaksajien piikkiin ovat olleet viime päivien suurin puheenaihe monessa mediassa. Nyt Päivi Lipponen ottaa vahvasti kantaa tapaukseen omassa Facebook-kirjoituksessaan, jossa kertoo perheensä ajasta pääministerin kodissa Kesärannassa.

Vuosina 2007-20015 kansanedustajana toiminut Päivi Lipponen paheksuu Facebookiin jakamassaan kirjoituksessa sitä, että pääministeri Marin on maksattanut aamiaistarpeensa veronmaksajilla perheensä virka-asunnossa Kesärannassa.

Kesärantaan on toimitettu pääministerin perheen käyttöön noin 300 eurolla elintarvikkeita kuukaudessa.

Lipposen puoliso, Paavo Lipponen (sd), toimi pääministerinä vuodet 1995-2003, jolloin myös Lipposet asuivat Kesärannassa, mutta Päivi Lipposen kirjoituksen mukaan vastaava verovarojen käyttö perheen hyväksi ei olisi tullut kuuloonkaan.

Kuvassa Päivi ja Paavo Lipponen. MAURI RATILAINEN / All Over Press

Hän viittaa kirjoituksessaan myös Ilta-Sanomien artikkeliin, jossa valtioneuvoston kansliasta asiaa kommentoitaessa sanottiin, että samainen etu olisi ollut käytössä Paavo Lipposen kaudelta alkaen pääministereillä.

Päivi Lipponen ei tällaista väitettä sulata.

JÄRKYTTÄVÄÄ! Miksi PM:n kanslia kaataa sotkun meidän niskaamme.

Minä maksoin perheemme ruuat. Ei olisi pieneen mieleenkään tullut maksattaa omia safkoja valtiolla. Siivosin, kokkasin ja pyykkäsin – ihan itse, Päivi Lipponen kirjoittaa Facebookiin jakamassaan viestissä.

Maksoimme jopa vuokraa asunnosta, jota ei ole kukaan jälkeemme tehnyt. Oikaisu olisi nyt kanslialta paikallaan, viesti kuuluu.