Opettaja pilkkaa oppilasta luokan edessä: Sekunteja myöhemmin tyttö näkee mahdollisuutensa ja saa kostonsa

Monissa maissa on täysin hyväksyttävää kurittaa omaa lasta kotona tai antaa opettajien kurittaa heitä kouluissa.

Lapset ovat lapsia. Totta kai heille tulee asettaa rajoja ja heidän tulee tietää, että teoilla on seuraamuksensa, mutta kurittaminen hakkaamalla ei mielestäni saisi ikinä olla vaihtoehto.

Tälle venäläiselle tytölle se oli erittäin vaikeaa. Eräänä päivänä kesken englannintunnin hänet kutsuttiin koko luokan eteen vastaamaan opettajan kysymyksiin.

On selvää, ettei tyttö tiennyt vastausta opettajan esittämiin kysymyksiin, mutta se, mitä opettaja seuraavaksi teki, on täysin käsittämätöntä.

Wikimedia Commons

Hän tekee tytöstä naurunalaisen koko luokan edessä. Mutta kuritus ei lopu siihen. Hän jatkaa tytön pilkkaamista, tökkii tätä ja lopulta tilanne etenee niin pitkälle, että hän jopa tönäisee tyttöä.

Mutta tyttö, joka näytti siltä, että hän purskahtaisi itkuun hetkenä minä hyvänsä, tekeekin jotain vielä odottamattomampaa.

Samalla kun opettaja on uudelleen käymässä käsiksi häneen, hän näkee mahdollisuutensa tulleen ja potkaisee tätä niin kovaa kuin pystyy haarojen väliin.

Aivan oikein tehty minun mielestäni.

Tietenkin väkivalta on aina väärä ratkaisu, mutta tässä tilanteessa laskisin tuon olevan itsepuolustusta.

Flickr

Tällä opettajalla ei vaikuta olevan minkäänlaista taitoa opettamiseen, jos hän kuvittelee, että paras tapa saada lapset oppimaan on pelottelu ja väkivalta.

Toivon, että hän sai potkut, eikä enää koskaan työskentelisi lasten parissa.

Lapset ovat tulevaisuutemme ja tärkein asia, mitä maailmassa on. Heitä tule rakastaa ja kohdella kunnioittavasti, muutoin tulevaisuudestamme tulee hyvin synkkä. He ovat kuitenkin niitä, jotka tulevat huolehtimaan meistä, kun olemme vanhoja.

Tämä koko välikohtaus tallentui tytön luokkalaisen kuvaamalle videolle. Voit katsoa sen tästä:

https://youtu.be/Dw1nUlHZHpY

 

Exit mobile version