Nuoret naureskelevat vanhukselle, joka pyytää heitä tanssimaan – minuuttia myöhemmin katuvat syvästi

Tämä mies totisesti todistaa, että ikä on vain numero. Kun hän ohitti perheensä kanssa ryhmän nuorten miesten breakdance-ringin, halusi hän kovasti liittyä mukaan. Miehet nauroivat hänelle, mutta se ei häntä pidätellyt. Ja kävipä tuuri, että joku oli paikalla kameransa kanssa valmiina kuvaamaan kaiken.

Suurissa kaupungeissa on tavallista, että katutaiteilijat kokoontuvat ulos kaduille esittelemään kykyjään ohikulkijoille. Itsekin olen usein matkoilla päässyt todistamaan tällaisia esityksiä, jotka voivat olla esimerkiksi sirkustemppuja, taikuruutta – tai vaikka breakdancea.

Breakdance on hiphop-kulttuuriin kuuluva tanssimuoto, joka vaatii paljon taitoa, kehonhallintaa, notkeutta ja voimaa. Se on suosittua etenkin nuorten harrastajien keskuudessa, mutta vanhempia ihmisiä ei tämän lajin parissa usein näe.

Vaari yllätti nuoret

Eräs vanhempi mies kuitenkin halusi välttämättä lähteä mukaan tanssiporukan tanssiin. Hän käveli perheensä kanssa kaupungilla, kun näki ryhmän nuoria miehiä, jotka harjoittelivat breakdancea. Hän käveli rohkeasti porukan luo, ja haastoi heidät niin kutsuttuun dance offiin, jossa voittaja on se, joka saa eniten aplodeja yleisöltä.

Nuoret miehet naureskelivat, mutta hyväksyivät kuitenkin haasteen. Ja kaikkien yllätykseksi tanssikilpailusta muodostui melkoinen show, ja ringin ympärille kerääntyi nopeasti suuri joukko yleisöä.

Katso video tapahtuneesta:

Kävi ilmi, että mies, joka oli itse asiassa jo isoisä, osasi liikkeitä, jotka saivat muut tanssijat ja yleisön ällistymään. Kaikki hurrasivat hänelle, ja nopeasti oli selvää, kuka voitti tanssikilpailun.

Kuten sanottua, ikä on vain numero, kuten tämä mies osoittaa. Mahtavaa, että hän uskalsi mennä mukaan ja esiintyä, nuorten miesten ennakkoasenteista huolimatta. Jaa artikkeli Facebookissa, jos se sai hymyn huulillesi.