Nuoret näkivät humalaisen tytön yhdessä miehen kanssa – ymmärsivät heti jonkin olevan pielessä

Viattomat ihmiset joutuvat maailmassa jatkuvasti kärsimään teoista ja asioista, joita ei pitäisi tapahtua. On myös hyvin tavallista, että joku sivusta seuraaja voi huomata tilanteen, mutta ei kuitenkaan puutu siihen.

Vain harvat meistä uskaltavat puuttua toisten asioihin, vaikka useampien pitäisikin niin tällaisissa tilanteissa tehdä.

 

On vaikea sanoa johtuuko se siitä, että pelkäämme oman turvallisuutemme puolesta. Vaiko siitä, ettemme vain halua työntää nokkaamme toistemme ongelmiin.

Oli syy mikä tahansa, on kuitenkin selvää, että meidän tulisi pitää parempaa huolta kanssaihmisistämme ja auttaa niitä, jotka selvästi ovat pulassa.

 

I do not know if it’s because you’re afraid of your own sake. Do not want to get into someone else’s problems or simply do not care.

No matter what we should, we should all be better at helping each other, especially if you see someone who’s bad.

Facebook/Alan S Cohen

Kun Arnaud Nimenya, Carsyn Wright, James Hielema sekä Starlyn Rives-Perez olivat ulkona skeittaamassa eräänä iltana, huomasivat he aikuisen miehen kantavan sylissään selvästi humaltunutta 15-vuotiasta tyttöä.

Mies oli täysissä pukeissa, mutta tyttö oli todella humalaisen näköinen ja yltä päältä liassa.

Pojat ymmärsivät heti jonkin olevan pielessä ja päättivät tarkasta tilanteen.

Mies väitti pojille, että he tuntevat toisensa tytön kanssa ja odottelevat tämän isää, jonka olivat soittaneet noutamaan häntä.

Hyväuskoiset nuoret ajattelivat tämän pitävän paikkansa ja antoivat kaksikon jatkaa matkaa.

Mutta poikien mielessä tilanne vaikutti kuitenkin edelleen todella omituiselta ja muutamaa minuuttia myöhemmin he päättivät lähteä etsimään tyttöä.

Kun he viimein löysivät tytön, oli pahin mahdollinen asia tapahtunut.

PXhere

Mies yritti raiskata tyttöä rappukäytävässä samalla kun tämä kiljui, kertoo CBS.

Nähtyään tilanteen pojat jäätyivät ensin paniikissa, mutta ymmärsivät nopeasti, että heidän oli mentävä väliin ja pelastettava tyttö.

Huomattuaan, että pojat näkivät heidät, mies yritti paeta paikalta, mutta se nuoret miehet eivät aikoneet päästää tätä karkuun.

Samalla kun yksi heistä jäi huolehtimaan nuoresta tytöstä ja soitti apua lähtivät, kolme muuta jahtaamaan miestä.

Syntyi tappelu, jossa miehen onnistui napata yksi poikien skeittilaudoista, jolla tämä alkoi hakata heitä.

Tuskasta huolimatta pojat eivät halunneet päästää miestä karkuun vaan jäivät kamppailemaan tämän kanssa ja onnistuivat pitämään hänet paikalla siihen asti, kunnes poliisit saapuivat paikalle.

Mies pidätettiin välittömästi ja häntä syytetään raiskauksesta.

Kun poliisi kuuli pojilta koko tarinan päätti kaupunki palkita nuoret miehet heidän rohkeasta teostaan.

Yrittäessään tavoittaa poikia he eivät kuitenkaan vastanneet poliisien puheluihin, sillä he pelkäsivät joutuvansa pulaan tapeltuaan kyseisen miehen kanssa.

Myöhemmin poliisi sai nuorukaiset kiinni ja asia saatiin selvitettyä.

Viranomaiset olisivat vain halunneet palkita heidät, eivätkä he tosiaan olleet joutumassa hankaluuksiin.

Kiitos näiden rohkeiden poikien tämä nuori tyttö voi nyt hyvin tilanteeseen nähden.

Tässä on todellinen esimerkki siitä, kuinka ihmisten tulisi käyttäytyä, kun näet jotain väärää. Silloinkin, jos sinua pelottaa.

Toisia kuuluu auttaa aina!

Facebook/Humans Of Durban, South Africa