Nopeasti toimiva päivystyslääkäri ottaa lentäen syntyvän vauvan kiinni.

Aina silloin tällöin kuulemme tai luemme hämmästyttäviä synnytystarinoita, mutta tämä tarina on minusta yksi parhaista. Se oli osa vuoden 2005 TV-sarjaa ”Untold Stories of the ER”, eli suomeksi ”päivystyksen kertomatta jääneet tarinat”. Päivystyksessä tapahtunut synnytys ei ollut aivan tyypillinen tapahtuma. Tohtori Mauricio Heilbronilla oli kädet täynnä töitä sairaalassa San Pedrossa, Kaliforniassa. Eräs potilas uskoi hallusinaatioiden vallassa tulleensa ammutuksi, ja toisen ohutsuoli oli pois paikoiltaan. Mutta juuri kun hän ajatteli, ettei työvuorosta voisi tulla enää hektisempi, tohtori Heilbron kuuli raskaana olevan naisen huutavan kivusta ja heti perään hän kuuli jonkun juoksevan käytävällä hirmuista vauhtia. Kun Heilbron kääntyi katsomaan, hän ei ollut uskoa silmiään. Toinen päivystävä lääkäri, jonka nimeä ei mainittu, syöksyi kohti synnyttävän naisen sairaalapetiä ja ehti juuri ajoissa ottamaan kiinni syntyvän vauvan. Kuin yliluonnollisia kykyjä omaava amerikkalaisen jalkapallon pelaaja joka osasi arvata pelinrakentajan aikeet, lääkäri ehti paikalle juuri viime hetkellä ottamaan vauvasta kopin. Kaikki päivystyksessä olleet ihmiset olivat äimän käkenä, ja tohtori Heilbron kakisti ulos sanat ”Hieno koppi!” Silloin hän myös näki paremmin sankarillisen toisen lääkärin, ja huomasi tämän vain hetki sitten putipuhtaiden vaatteiden olevan nyt kauttaaltaan synnytyksen jälkeisten nesteiden, veren, pissan, ja ulosteiden likaamat. Luojan kiitos lääkäri ehti juuri ja juuri paikalle pelastamaan tilanteen. On vaikea kuvitella mitä olisi tapahtunut, jos hän olisi myöhästynyt.

Jos sinustakin vauvan viime hetkellä kopannut sankarillinen lääkäri ansaitsee arvostusta, jaa tämä artikkeli.

Julkaistu Newsnerissä, tykkää meistä Facebookissa.