Naisen esitys sai jopa Simon Cowellin heltymään

Ihmiset ovat monestakin syystä hyvin kiinnostuneita televisiossa esitettävistä kykyjenetsintäkilpailuista. 

Monilla esiintyjistä on taustallaan kiinnostavia tarinoita jotka saavat heidät erottumaan joukosta. 24-vuotias Maria Zappi osallistui X Factoriin, ja hänen tarinansa on yksi niistä syistä joiden takia ihmiset rakastavat tuota ohjelmaa.

Maria oli neljä vuotta suhteessa jossa hän joutui kestämään sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa.

Kaikki alkoi, kun Maria tuli kotimaastaan Italiasta Englantiin lähes 10 vuotta sitten. Samassa naapurustossa asui mies, josta tuli pian Marian poikaystävä. 

Aluksi he olivat kuin kaksi rakastunutta teiniä, ja Maria oli seitsemännessä taivaassa. Pian onni kuitenkin muuttui painajaiseksi.

”Se alkoi niin yhtäkkiä. Riitelimme eräästä laskusta. Pyysin häntä auttamaan sen maksamisessa, mutta vastaukseksi hän läimäisi minua naamaan,” Maria kertoi The Sunday People-lehdelle.

Seuraavat neljä vuotta Maria eli miehen kanssa pelon valtaamana. Kerran mies uhkasi häntä veitselläkin. 

”Jos en olisi jättänyt häntä, en olisi täällä kertomassa näistä asioista,” Maria sanoo.

Piinaavan suhteen takia Maria ei voinut tavoitella unelmaansa laulajaksi tulemisesta.

Vasta päästyään suhteesta pois Maria pystyi elämään elämäänsä ilon kautta, ja hän uskaltautui osallistumaan X Factoriinkin. 

Ohjelman tuomarit kuuntelivat Marian tarinan huolellisesti, mutta silti he eivät odottaneet kuulevansa niin tunteikasta ja taitavaa esitystä jonka hän heille tarjoili. Maria lauloi Bob Marleyn kappaleen Redemption Song. Odota, kunnes näet Simon Cowellin reaktion, sillä se on paljon puhuva…

Kaikki tuomarit kehuivat Marian suoritusta, eikä suotta! Jaa tämä video Facebookissa jos pidit Marian esityksestä!

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa!