Nainen sai apua tuntemattomalta mieheltä kadulla – 3 vuotta myöhemmin hän paljasti kuka todella oli

Se, uskooko kohtaloon tai karmaan, tuntuu usein jakavan ihmisiä keskusteluissa. Mutta luettuani tämän tarinan aloin jälleen miettiä asiaa.

Eräänä päivänä Chris näki naisen kävelevän yksin kadulla, ja päätti tarjota tälle kyydin.

Mutta hän ei osannut aavistaa, että kolme vuotta myöhemmin heidän tiensä kohtaisivat jälleen.

Eräänä aivan tavallisena päivänä Chris Wright oli matkalla kirkkoon vaimonsa ja lastensa kanssa Georgiassa, USA:ssa. Matkalla he huomasivat naisen kävelevän tienviertä bensakanisterin kanssa. Lähimmälle bensa-asemalle oli kuitenkin vielä matkaa.

Chris päätti viedä perheensä kirkolle, ja ajoi sitten takaisin ottamaan naisen kyytiin.

Kuva: Facebook/Carmen Wright

Chris kysyi naiselta, tarvitsiko tämä apua. Hän sanoi, että hänellä oli tiukkaa rahasta. Hyväsydäminen mies maksoi hänen bensansa ja ajoi hänet sitten takaisin autolleen. He hyvästelivät toisensa, ja Chris lähti takaisin kirkolle.

Kolme vuotta myöhemmin Chris oli käymässä sairaalassa Georgiassa, sillä hänen äitinsä Judy oli joutunut sinne hetkeksi Parkinsonin tautinsa takia. Nyt Judy oli pääsemässä kotiin, ja Chris oli yhdessä muun perheen kanssa päättänyt palkata hänelle sairaanhoitajan kotiin.

Kuva: Youtube/HumanKind

Heti ensimmäisenä päivänään kotona Judy soitti pojalleen. Hän kertoi hoitajasta, joka oli tullut pyytämättä käymään hänen luonaan, ja pitänyt hänestä erittäin hyvää huolta.

”Myös isäni soitti minulle ja sanoi, että meidän tulisi palkata tämä nainen, että hänessä oli jotain erityistä, ja että äitini piti hänestä kovasti”, Chris kertoo ABC News -sivustolle.

Kuva: Youtube/HumanKind

He sopivat tapaamisen hoitajan kanssa tapaamisen. Kun Chris saapui tapamaan naista, jonka nimi TunDe Hector, kuuli hän tarinan, joka tuntui jollain tapaa hyvin tutulta.

TunDe kertoi, että kolme vuotta aikaisemmin tuntematon mies oli auttanut häntä keskellä tietä, maksanut hänen bensansa ja antanut hänelle kyydin.

Chris tajusi heti, kuka nainen oli.

”TunDe, se olin minä”, hän sanoi.

Kuva: Youtube/HumanKind

Kun TunDe tajusi tavanneensa uudestaan tuntemattoman auttajansa vuosien takaa, ei kumpikaan pystynyt pidättelemään kyyneliään. TunDe jatkoi Judyn hoitamista aina siihen saakka, kun tämä menehtyi aiemmin tänä kesänä.

TunDe oli usein puhunut haaveestaan lähteä opiskelemaan yliopistoon, mutta Yhdysvalloissa opiskelu on maksullista. Chrisin perhe päätti perustaa hänelle joukkorahoituskampanjan kiitoksena hänen tekemästään työstä. Tavoitteena oli kerätä 1 000 dollaria, mutta vain ensimmäisessä viikossa kokoon saatiin yli 8 000 dollaria, eli lähes 7 000 euroa.

Kuva: Youtube/HumanKind

Eräänä päivänä perhe paljasti rahankeruun TunDelle yllätyksenä – ja kuvasivat tunteikkaan hetken videolle.

Video lisättiin joukkorahoituskampanjan sivuille, ja sen jälkeen sadat ihmiset ovat lahjoittaneet rahaa TunDen koulutuksen hyväksi. Nyt koossa on jo yli 17 000 euroa.

Kuva: Youtube/HumanKind

Videolla näet, mitä tapahtui, kun Wrightin perhe paljasti TunDelle yllätyksensä. On liikuttavaa nähdä, miten onnelliseksi hän tulee saadessaan kuulla unelmansa toteutuvan.

Tämä kaunis tarina osoittaa, että elämässä ei koskaan tiedä, mitä vastaan tulee myöhemmin. Kannattaa siis aina olla ystävällinen ja auttavainen muita kohtaan. Jaa artikkeli Facebookissa, jos olet samaa mieltä!