Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Nainen piilotti kasvonsa meikin alle 7 vuoden ajan − katso kun hän paljastaa syyn televisiossa

Varsinkin nykyaikana tuntuu valitettavasti korostuvan se, että ihmisiä arvioidaan liikaakin ulkonäön perusteella. 

Totuus on kuitenkin se, että kukaan ei ole vain se mitä näemme, vaan olemme kaikki yksilöitä joita ei voi tuntea vain ulkonäön perusteella.

19-vuotias Mariah näyttää aivan tavalliselta yhdysvaltalaisteiniltä. Hänellä on kuitenkin tarkoin varjeltu salaisuus jota hän on piilotellut seisemän vuoden ajan kaikilta muilta paitsi perheenjäseniltään ja kaikkein läheisimmiltä kavereiltaan.

Mariah pelkäsi joutuvansa pilkan kohteeksi, joten hän peitti kasvonsa paksulla meikkivoidekerroksella peittääkseen ihonsa ”epätäydellisyyden”.

Noin 12 vuoden iässä Mariah nimittäin alkoi kärsiä vitiligosta eli valkopälvestä.   

Valkopälveen liittyy usein ennakkoluuloja, mutta nyt Mariah haluaa osaltaan olla hälventämässä niitä. 

TLC

Ollessaan noin 12-vuotias, Mariah huomasi ensin valkoisen laikun sormessaan. 

Ensin hän ei tietenkään ajatellut että se voisi olla vain jäävuoren huippu tai merkki siitä mitä tuleman pitäisi. Hän näytti sormessaan ollutta valkoista laikkua äidilleen joka vakuutti hänelle että kyse oli vain jostakin pikkujutusta.

Seuranneiden kuukausien ajan Mariah kuitenkin huomasi, että hänen iholleen ilmestyi koko ajan lisää valkoisia alueita. Lopulta hän meni asian takia lääkäriin.

”Ensinnäkin, oli helpotus saada diagnoosi. Mutta mitä enemmän sain tietää asiasta, sitä enemmän se alkoi huolestuttaa minua,” Mariah kertoi The Mirror-lehdelle.

Valkopälvi on ihon pigmenttihäiriö joka aiheuttaa melaniinin paikoittaista katoamista iholta, jolloin iholle ilmestyy vaaleita alueita. 

TLC

Mariah oli juuri siinä iässä jolloin ihmiset eniten haluavat kuulua joukkoon ja olla muiden tapaan ”normaaleja”. Niinpä hän vietti jopa tunteja peilin edessä meikaten kun valkoiset alueet alkoivat ilmestyä hänen kasvoihinsa. Hän halusi salata ihosairautensa muilta parhaansa mukaan.

”En voinut halata ihmisiä. Kukaan ei saanut koskea kasvojani. Olin aina huolissani että voisin vahingossa pilata meikkini, joten katsoin peiliin jatkuvasti,” Mariah sanoo.

Kun Mariah aloitti yliopiston Baltimoressa, kaikki muuttui. 

Uuteen ympäristöön joutuminen oli parasta mitä hänelle saattoi tapahtua, Mariah kuvailee. 

Se oli hänelle myös ensimmäinen askel kohti avoimempaa elämää ja ihosairaudesta puhumista. Mariah haluaa vähitellen oppia olemaan sinut itsensä ja ihonsa kanssa. 

Mariah pääsikin televisio-ohjelmaan kertomaan valkopälvestä ja siitä kuinka se on vaikuttanut hänen elämäänsä. Ohjelmassa hän myös paljasti meikittömät kasvonsa. Katso alta pieni pätkä ohjelmasta.

Jaa tämä juttu Facebookissa jotta mahdollisimman monet olisivat tietoisia valkopälvestä!

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa.

 
 

Lue lisää aiheesta...