15 vuotta etsinyt nainen oli jo luopunut toivosta – sitten aviomiehen yllätys sai hänet lyyhistymään

Kihlasormus ei ole ainoastaan rahallisesti arvokas. Se on myös rakkauden symboli, johon liittyy usein vahvoja ja tärkeitä muistoja.

Juuri siksi Kay tuli niin surulliseksi, kun hän 15 vuotta sitten huomasi kihlasormuksensa hävinneen. Hän oli saanut sormuksen aikanaan jo teininä tapaamaltaan Davelta, jonka kanssa hän edelleen oli naimisissa.

15 vuoden etsimisen jälkeen Kay oli jo luopunut toivosta sormuksen löytymisen suhteen. Mutta sitten tapahtui jotain, mitä hän ei olisi koskaan uskaltanut toivoa.

Kay hukkasi kihlasormuksensa noin 15 vuotta sitten. Sormus oli ollut hänen kallisarvoisin aarteensa siitä saakka, kun hän sai sen ensirakkaudeltaan Davelta, jonka kanssa hän on ollut naimisissa 38 vuoden ajan.

Monien kuukausien ajan Kay ja hänen perheensä etsivät sormusta kaikkialta talosta, mutta lopulta heidän oli pakko hyväksyä, että se oli joko varastettu tai pudonnut jonnekin. Kay ei kuitenkaan koskaan voinut lakata miettimästä, mihin hänen rakas sormuksensa oli joutunut.

Viime lokakuussa kuitenkin tapahtui jotain uskomatonta. Dave selasi perheen DVD-kaappia, kun hän löysi levyjen takaa pienen rasian. Hänen suureksi yllätyksekseen sen sisällä oli Kayn 15 vuotta sitten kadonnut sormus.

Dave tiesi, että hänen vaimonsa menisi suunniltaan onnesta saadessaan sormuksen takaisin, joten hän päätti suunnitella tälle erityisen yllätyksen. Meidän kaikkien iloksi hän myös kuvasi vaimonsa reaktion. Katso koskettava video tästä:

Miten upea yllätys. Jaa tämä artikkeli Facebookissa, jos haluat saada muutkin hymyilemään.