Nainen ei säästellyt itseään, vaan uhrautui pelastamaan kissanpennun viemäriputkesta

Kun St. Albansin kaupungissa Yhdysvaltain Virginian osavaltiossa jouduttiin rankkasateiden kouriin, paikkakunnan vapaaehtoispalokuntalaiset kutsuttiin hätiin mitä erilaisimpiin tehtäviin. Yksi niistä sisälsi kissanpennun pelastamisen veden varasta.

Naapuruston asukkaat sattuivat kuulemaan kuinka joukko kissanpentuja huusi apua viemäriputkessa. He eivät kuitenkaan pystyneet itse ryömimään vettä tulvivaan putkeen, vaan he soittivat apua. Paikalle tulikin joukko vapaaehtoisia jotka koostuivat paikallisen eläimiä auttavan järjestön ja vapaaehtoispalokunnan jäsenistä. 

Kissaemo onnistui pelastamaan yhden poikasistaan, mutta valitettavasti yksi pennuista hukkui. Kolmatta kissanpentua yritettiin pelastaa kalastusverkon ja uima-altaan puhdistamiseen käytettävän pitkävartisen siivilän avulla, mutta hätääntynyt kissa vain pakeni pelastajiaan kauemmas putken sisälle. 

Lopulta muu ei auttanut kuin viemärin toisen puolen patoaminen jotta putkessa oleva vesimäärä laskisi. Sitten Dorella-niminen nainen ryömi ahtaaseen viemäriputkeen hakemaan kissaa. Hän on kaupungissa toimivan eläimiä pelastavan järjestön perustaja ja johtaja.

Likaista vettä virtaavaan putkeen ryömiminen ei varmasti ole kaikista mukavinta puuhaa, mutta päättäväinen Dorella halusi pelastaa avuttoman kissanpennun.

Viimein hän saikin kissasta otteen ja onnistui viemään sen pois viemäristä. 

Todella harmillista että yksi pennuista hukkui, mutta Dorellan ansiosta uhriluku jäi yhteen. 

Uupunut kissa ja sen pelastaja pääsivät molemmat kuivattelemaan ja levähtämään. Pikkuinen kissa oli aivan hämillään, mutta varmasti ymmärsi tulleensa juuri pelastetuksi. 

Onpa hienoa että on olemassa ihmisiä jotka ovat valmiita näkemään paljon vaivaa ja uhrautumaan eläimien puolesta! Jaa tämä juttu Facebookissa!

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa.