Nainen ei ole leikannut hiuksiaan 20 vuoteen – muodonmuutoksen jälkeen häntä ei tunnista kukaan

Hiukset voivat kasvaa jopa kymmeniä senttejä pelkästään yhdessä vuodessa. Mieti siis, kuinka pitkiksi ne kasvavat, jos niitä ei leikata 20 vuoteen.

Itsestäni tuntuu, että hiukseni ovat aina kesän jälkeen todella huonossa kunnossa, joten en voi edes kuvitella, millaisessa kunnossa ne olisivat 20 vuoden laiminlyönnin jälkeen.

Kun kuulin tästä naisesta, olin hämmästynyt, että hän on voinut elää normaalia elämää 20 vuotta, ilman että on edes tasoittanut hiustensa latvoja. Hänellä ei ole ollut aikaa eikä halua käydä kampaajalla, mutta nyt asiaan on tullut muutos. Stylisti Christopher Hopkins nimittäin kuuli tästä naisesta ja halusi tehdä hänelle täydellisen muodonmuutoksen.

En ole koskaan nähnyt näin häkellyttävää muutosta!

Kun tämä nainen Minnesotasta Yhdysvalloista tuli tapaamaan Makover Guy:na tunnettua stylistia Christopher Hopkinsia, ei hän ollut leikannut, värjännyt tai muotoillut hiuksiaan 20 vuoten. Pitkästä kokemuksestaan huolimatta Hopkins ei ollut koskaan nähnyt niin pitkiä hiuksia. Hän ryhtyi heti toimeen.

Usein ihmiset, joilla on ollut pitkään sama kampaus, ovat hieman varautuneita tuntemattomien kampaajien käsittelyssä. Tämä nainen ei kuitenkaan pelännyt, vaan oli valmis suureen muodonmuutokseen. Sen hän myös sai.

Katso vaikka itse videolta, millaisen uskomattoman muutoksen stylisti sai aikaan.

”Hän näyttää 10 vuotta nuoremmalta, ja näyttää nauttivan siitä”, eräs kommentoija kirjoittaa.

Katso muodomuutos tästä:

Jos olet kuten mitä ja rakastat upeita muodonmuutoksia, jaa tämä artikkeli eteenpäin Facebookissa.