Kuva: All Over Press / Kimmo Brandt

Näin Suomi avataan – pääministeri Marin: ”Lapset kesäleirille ja mökkijuhannusta voi alkaa suunnitella”

Suomen hallitus julkisti perjantaina niin kutsutun exit-suunnitelman, eli tiedot siitä, miten koronavirukseen liittyviä rajoituksia on tarkoitus purkaa.

Hallitus esitteli perjantaiaamuna tiedotustilaisuudessa aikajanan sekä suunnitelman sille, miten eri rajoituksia on tarkoitus lähteä purkamaan kevään ja kesän aikana.

– On jokaisesta meistä kiinni, millaiseksi kesä muodostuu, pääministeri Sanna Marin totesi tilaisuudessa.

– Tavoitteemme on, että kun koulutyö kesäkuussa päättyy, lapset pääsevät kesäleirille ja mökkijuhannusta voi alkaa suunnitella.

Kuva: Kimmo Brandt / All Over Press

– Ravintolassa ja yleisötilaisuuksissa voi käydä terveysturvallisesti. Terassilla istua, ulkoilmassa voi harrastaa ja ystäviä tavata huolettomasti, pääministeri kuvaili.

Näin rajoitukset poistuvat

Itse rajoitusten poistamisen kohdalla aikajana on se, että jo huhtikuun aikana poikkeusolot ja valmiuslain toimivaltuudet päättyvät. Samalla perusopetus ja toisen asteen opetus siirtyvät takaisin lähiopetukseen.

Myös ravintolat avautuvat asiakaspaikka- ja aukiolorajoituksin vielä huhtikuun aikana.

Lasten ryhmäharrastustoiminta ulkotiloissa saa jatkua toukokuussa. Kuva: Shutterstock

Tiukkojen rajoitusten on määrä poistua toukokuussa. Tämän myötä palataan alueellisiin toimiin ja esimerkiksi lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminta ulkona voi jatkua.

Lisäksi julkisia sekä yksityisiä tiloja, kuten kirjastot ja museot avataan yleisölle. Myös työmatkaliikenne EU-alueen sisällä sallitaan.

Kesäkuussa kokoontumisrajoituksia lievennetään yhdessä ravintoloiden asiakaspaikka- ja aukiolorajoitusten kanssa. Tällöin myös aikuisten ryhmäharrastustoiminta ulkona voi alkaa.

Ravintolat ja niiden terassit aukeavat hiljalleen kesän aikana. Kuvituskuva: Shutterstock

Sisärajavalvonnan on tarkoitus päättyä ja yleisötilaisuuksiin saisi osallistua osallistujarajoitusten sallimissa puitteissa.

Heinäkuussa kokoontumisrajoituksia on määrä lieventää ja poistaa käytöstä kokonaisuudessaan. Tuohon mennessä myös työikäisen väestön on määrä olla saanut ensimmäinen rokoteannos.

Elokuussa rokotekattavuus kasvaa ja myös kolmansien maiden työmatkaliikenteen avaaminen on mahdollista.

Pääministerin mukaan tavoite on se, että juhannuksena voisi mökkeillä kaikessa rauhassa. Kuvituskuva: Shutterstock